En tiedä oikein kumpaa noista pitäisi kieltää, 10-vuotiasta ihmislasta, joka heiluttelee itseään nelinjaloin lattialla kiljuen ja nauraen vai 8-viikkoista pentua, joka repii ja riekkuu haukkuen. Pentu kyllä tottelee hienosti kun väliin menee, mutta taitaa olla tuolle ihmislapselle suuri pettymys, kun ei saa huomiota. Kaksi minuuttia toinen jaksaa odottaa, kun se on jo hihkumassa lattialla ja nyt on kyse ihmislapsesta. Enpä olisi arvannut, että suurin työ on noiden lapsukaisten kouluttaminen, minä kun luulin, että vaikeinta olisi pennun kanssa.

No eipä kai se minua haittaa, jos ehdoin tahdoin purtavana haluaa olla, kunhan ei meihin muihin samaa ala harrastamaan. Onneksi on pojalla hyvä kipukynnys, sillä ne hampaat on vielä ihan siedettävät, mutta kuukauden päästä tilanne on toinen. Eikä siinä mitään, meillä taitaa tulla uusi käytäntö -kotivaatteet, sen verran tuuletusreikiä niihin tuntuu tulevan. Mutta kun ne vaatteet on niin paljon mukavammat kuin kaikenkarvaiset tai karvattomat lelut, joita täällä tuntuu pyörivän. Mutta sitä ilon määrää, kun pääsee eläväksi puruleluksi.

Jossain vaiheessa pitää ehdottomasti opettaa tuo siivoamaan lelunsa koriin. Siivoamisesta kun se muutenkin tuntuu pitävän, miettikää nyt kuinka hienoa on korjata koiran pissoja lattialta. Ei mahdu minun päähäni, mutta jotakin mystistä siinä rätissä on.

Mutta tässä vaiheessa tuntuu, että sääntöjä on muutenkin niin paljon, että eihän tuollaiseen pieneen päähän mahdu enempää. Ei sana osataan tosi hyvin, mutta kyllä siinä samaa on, kuin nuoremmassa pojassa. Kun sitä on kymmenen kertaa testattava ihanko tosissaan toinen on kieltäessä. Jos nyt sitten kuitenkin, ja voi sitä syvää huokausta, kun jossain vaiheessa tajutaan, että perskule ei tästä mitään tule.

Tosin ei tunnu nuo säännöt mahtuvan aikuisenkaan päähän. Olen lapsiltani sen verran usein kuullut moitteita wc:n oven auki jättämisestä. Kyllä sitä sitten muistaa, kun wc-paperi tulee vastaan ulko-ovella.