Pitihän se auvoinen helppous ja miellyttävä elämä hetkeksi ainakin katketa. Jo minä ajattelinkin, että näinkö helppoa se onkin.

Eilen illalla pentu sai sitten kunnolla turpaansa joka ikiseltä nelijalkaiselta. Ensin se meni liian lähelle kissaa ja sai kynsistä kuonolleen. Olin jo kauhuissani, että nyt sillä meni silmä tai jotain, mutta jälkeäkään ei näy.Eikä Aksu tuntunut oppivankaan mitään, ei ainakaan varoa toista kissaa, joka läimäytti sitä persuksille. Kaikeksi huonoksi onneksi Remokaan ei ollut leikki tuulella vaan pyöräytti ärähtäen pennun seljälleen. Varsinainen epäonnen ilta.

Se hyvä puoli tuosta kaikesta on, että toinen ei ollut edes moksista siitä, että ei ollut kovinkaan suosittu tapaus, sen verran kovasti jouduttiin valvomaan ettei uudestaan mennyt härnäämään. Ilmeisesti ei sattunut tai pelästyttänyt. Tosin minusta alkaa tuntua, että tuota ei pelästytä mikään. Mutta olisi nyt oppinut edes jotakin, mutta ei. Pihalla kissan nähdessään minun auktoriteettini alkaa kärsiä, sillä kyllä ne juoksukisat on jotain niin upeaa. Ja niitähän harrastetaan. Nuorempi kissa aamulla oikein härnäsi toista, meni lähelle, kun toinen huomasi pinkaisi kovaa pakoon ja sitten kun Aksun mielenkiinto lakkasi tuli takaisin maukumaan ihan viereen. Hauskaa leikkiähän tuo on ja onneksi ilmeisesti molemminpuolista. Sitähän nuo kissat harrastaa, kunpa vielä voisi luottaa, että ne tassut pysyy maassa eikä toisen kuonossa.

Olen aivan varma, että noista tulee vielä mieletön parivaljakko, jota saa nauraa pitkään. Kyllä siinä tuntuu jäävän itse kakkoseksi sillä hetkellä, mutta onneksi juusto on keksitty. Sillä saa ihan oikeasti koiran täysin hulluksi. Ai miten niin ahne tapaus. Se ei näe eikä kuule mitään, kun ruokaa on tarjolla.

Se ikävä puoli on, että juusto ei tosiaan ole hyvä makupala istumaan kouluttamiseen. Sitäkin tässä ollaan harjoiteltu, mutta ensimmäisen kerran menee ihan hyvin, mutta kun antaa makupalan ja olettaa toisen toistavan vielä kerran se menee jo makupalan hajusta niin sekaisin, että hyppii ja pyörii täysin euformiassa. Eli ehdottomasti tylsempi palkka. Taidan seuraavaksi kokeilla porkkanaa tai leipää. Ihan turha tuolle lihaa ajatellakaan, sitten kun se haistaa ruuan ei se näe eikä kuule yhtään mitään muuta. Ja yhtä minä en tajua, miten ihmeessä koira oppii kerjäämään. Kertaakaan se ei ole saanut ei pöydästä tai jääkaapista yhtään mitään. Se ei saanut mitään muuta kuin juustonpaloja ja omaa ruokaansa ja silti se on jo tässä aivan täysoppinut kerjäämisen mestari.

Juu, ei pitänyt ottaa minkäänlaista, ei edes pehmeää koulutusta tähän alkuun, mutta jotenkin pentu on niin tosikko, että hetken se viittii rievulla leikkiä ja sitten se istuu tuossa edessä ihan sen näköisenä, että hei tää on jo kokeiltu eiköhän ruveta töihin, mitä sä mulle keksisit. Mutta ihmepennuksi tuo on luokiteltu lähipiirissämme. Ja ihmeellinen se onkin. Kai se oma on aina paras ja viisain. Tämä tapaus taitaa olla taloudellinenkin. Ei nuo kaupan ostetut lelut ole yhtään mitään, kuka niillä viitsii leikkiä. Mutta odotas vain kun annetaan pahvin palanen tai riepu eli vanhasta astiapyyhkeestä solmittu märkä liina. Hullulla on halvat huvit.

Mutta yhden tässä on oppinut, yksi ei sovi joukkoon ja ei ole vaikea arvata mikä: haravointi, rikkaruohojen kitkeminen vai koiranpentu. Pihatöissä on tosiaan vielä opeteltavaa vaikka onhan se mukavaa, että joku meidän perheestä minun lisäkseni innostuu aiheesta. Mutta kun minä en oikein luota siihen, että se tunnistaa mikä on oikea taimi ja mikä rikkaruoho. Onneksi tuossa on hieman toista opetettu olemaan erossa. Eikä se tunnu olevan moksiskaan ei ennen eikä jälkeen eron. Katsoo vaan, että mitä hittoa te taas kuljette edestakaisin.

Ja onhan se itsekin päässyt, eilen kävimme kaksistaan lenkillä ja oli aivan erilaista kulkea yhden koiran kanssa kuin kahden koiran. Hyvin huomasi Aksun liikkeestä mikä oli tuttu paikka ja missä ei oltu ennen käyty. Siinä kun meidän Remo on innoissaan lenkille lähdöstä ja vauhti hiljenee kotiin mennessä Aksulla on päinvastoin. Kovin varovasti se kulki alussa ja sitten kun tultiin takaisin alapihalle ja se tajusi, että kotiin ollaan menossa askel muuttui itsevarmaksi ja riehakkaaksi. Mutta tuota pentua ei saa väsytettyä fyysisesti vaikka kyllä se sitten makoisasti nukkuu sisällä. Mutta niin on tarkoituskin, ulkona touhutaan ja kotona nukutaan.

Mutta kai tuo akropatia on kuitenkin se, mikä on kaikkein parasta väsyttämiseen. Nimittäin mitä enemmän kivikkoa, kantoja, risuja niin sitä paremmin siellä viihdytään. Ei se taida edes tajuta, että esteitä toiset koirat varoo ja miettii uskaltaako tuosta mennä. Samoin mikä ihme tuossa rinteessä on, joka ikinen päivä mennään hieman alemmaksi ja välillä näkee, että toinen ilkkuu minulle, että katso nyt mä olen jo täällä, pelottaako sua. Saas nähdä tuleeko päivä, jolloin se putoaa muksis suoraan märkään ojaan. Tosin tuon tuntien se on vaan kivaa. Tuleepahan hyvä haku- ja rauniokoira, jos tuon toilailuista jotakin positiivista pitää ajatella.