Niin se olennainen aina jää. Siis meidän 10-henkisen lauman esittely, johon Aksu sitten muuttaa.

Ensimmäisenä on tietysti suo, kuokka ja jussi. Meidän tapauksessa minä ja mieheni. Mutta eihän sitä yksin voi olla vaan ensimmäinen kissamme Niki astui elämäämme 14 vuotta sitten. Sitten siirryttiin ihmispoikasiin, joita perheessämme on parillinen määrä. Tämän jälkeen tuli hovawart Remo, nykyisin seitsenvuotinen herramme ja perheen pahnimmainen on vielä hetken aikaa pari vuotias Nella-kissamme. Ja kyllähän tuolla ulkona asustaa vielä pari kaniakin, joten elämää tässä talossa ainakin riittää.

Tämä tulokas on siis muotopuolemme Aksu eripari silmineen ja puolikkaine palleineen. Meille, kun näyttelyt ei oikein iske, niin on hyvä vain, että päästään siitäkin paineesta. Noilla kasvattajilla, kun yleensä tuppaa olemaan painostusta tuohonkin puoleen etenkin, kun molemmat sekä isä, että äiti on muotovalioita.

Mutta meitä, kun kiinnostaa luonne. Ja sitä tuolla pojalla on kuulemma annettu roppakaupalla. Vilkas, avoin ja hieman kovapäinenkin tuo kuuluu olevan. Mutta kuulemma vakaa ja osaa rauhoittuakin ja nukkua tarpeen vaatiessa. Taistelutahtoa ja ahneutta on kuulemma aivan riittämiin eikä arkuudesta tietoakaan. Saa nähdä sitten, mikä siitä muotoutuu. Minua ilahdutti pentutestaajan kommetti, että kyllä tästä varmaankin luonteensa puolesta hyvä pelastuskoira tulee.

Meillä, kun katseet on jo tuonne kentälle ja rauniolle päin. Tosin pienen pennun kanssa ei sinne kuulemma vielä ole asiaa. Mutta, kyllä me vieraillaan makkararingissä heti, kun rokotukset on kunnossa. Täytyy vain toivoa, että pentu on tullut vanhempiinsa, isä kun kisaa hakua voittajaluokassa pääsääntöisesti agilityssä ja onhan tuota pk-lajeistakin tuntumaa.