Meidän sylihauvalla on kiire kasvaa isoksi. Siihen malliin se ainakin kuumaan uuniin on aina tunkemassa. Mutta kumpa se joskus tajuaisi, että koirat eivät kypsy samalla tavalla uunissa kuin ruoka.

Muutoinkin kyllä pennun luonne tulee hyvin esille. Meidän Remon murinoista ei enää välitetä vaan kyllä sitä haukutaan ja muristaan vastaan kertoen älä mulle räkytä kyllä mä nyt olen tulossa. Minkäs sille voi, kun Aksu haluaa olla lähellä ja toinen ei päästä, kuin pepun kylkeen. Siinä ne nytkin pötköttelevät Aksulla toisen takatassu tyynynään.

Mutta kaiken tuon reippauden ja kovistelun takana on pieni poikanen, joka rakastaa olla ihmisen lähellä, viihtyy sylissä ja haluaa olla kaikessa mukana. Sitä pää kalleellaan kysytään onko tämä hyvä. Aksulla on tapana siirtyä nukkumaan sinne, missä minä olen, sitten kun siirrytään sekin siirtyy. Ja toisaalta mikä sen palkitsevampaa, kuin unenlämmin hieman haparoiva pentu tulee luoksesi ja nostat sen pihalle pissalle, jonne se pissat tekeekin ja sitten se tulee palvoen viereen ja ilmeellään sanoo takaisin ota syliin. Levätään vielä hetki.