Kotiuduttu ollaan. Minä ja meidän siisti poika. Tälläkin hetkellä se harjaa hampaitaan. Siis rikkakihveli ja harja ovat maailman parhaita keksintöjä, heti kissojen jälkeen.

Automatka meni uskomattoman hyvin. Mitä nyt muutamaan kertaan testattiin, että joko laatikosta saa lähteä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos toisen mieli olisi muuttunut. Sitten viimein oikein näki toisen kaihoisat katseet niin tuonne minä haluaisin, mutta ei hyödytä edes kokeilla.

Mutta jos pentu nukkuu kuuden tunnin automatkasta puolet, ei juuri itke ja tekee kaikki tarpeensa ulos pannan ja hihnan kanssa niin ei voi muuta kuin ihailla, joko kasvattajan ammattitaitoa tai todella viisasta pentua. Mutta jos jännitystä haluaa elämään, suosittelen lämpimästi ranskalaisten syömistä auton takapenkillä yhdessä ahneen koiranpennun kanssa. Eikä muuten yksikään mennyt lattialle tai pennun suuhun.

Kotona draivi oli sitten parhaimmillaan, jos meillä on aikoinaan ollut hoffikohtauksia niin kyllä bortsukohtaukset on jotakin. Nyt mä ymmärrän sitä ilta yhdentoista rumbaa kasvattajalla. Niin ja ne kissat, kyllä toi hoffikin oli jotakin, mutta että samankokoisia kavereita, jee. Ainoa vain, että ne kissat ei ollut aivan samaa mieltä. Kissavanhuksemme kyllä antoi haistella ja haukkua perään vaikka taisi se olla parasta, että toinen ei pääse sängylle. Kissaneidin kanssa olikin sitten enemmän totuttelemista, kissaneidin sähinä oli sitä tahtia, että se joutui nukkumaan makuuhuoneen oven ulkopuolella.

Eli kyllä meillä yö itkettiin ja kovaa, mutta aivan kissan puolesta. Pentu nukahti keskiyöllä ja heräsi vasta isännän herätyskelloon.

Kyllä minäkin heräsin ihan luonnon omaan herätyskelloon, Aksu kun ei oikein ymmärtänyt tuota miehen tietokoneella istumista, kun hänkin on olemassa. Noustavahan se oli, vaikka kello oli puoli kuusi, sillä vaihtoehtona olisi ollut koko perheen herätys riemastuttavaan haukuntaan.

Nyt kun leikit on leikitty, ruuat syöty ja metsäänkin jo tutustuttu on päivän paras hetki, päiväunet. Hieno huomata, että vaikka kuinka toinen on itsenäinen niin kyllä se vaan tuohon jalkojen kylkeen hakeutuu nukkumaan ja tulee kutsuttaessa intoa puhkuen. Ja oikeastaan perheen äitinä taidan kuitenkin arvostaa eniten sitä, että pentu on sisäsiisti, kunhan sitä jaksetaan vaan ulos viedä riittävän monta kertaa. Aksu nimittäin tekee tarpeensa kehoituksesta ja siitä kun vielä osaa lukea merkit, milloin on hätä.  

Joten eiköhän meidän sydän ole ihan myyty. Pojatkin aamulla heräsivät itsestään ennen aikojaan ja saivat aamupesut ihan ilmaiseksi. Kyllä ne pusut vielä, mutta siihen on totuttelemista, että korvalehteä imetään.