Tänään olen kiinnittänyt yhteen asiaan huomiota. Nimittäin mielestäni Aksu on kasvanut kovasti, jotenkin jalkoja on tullut paljon lisää. Ja ilmeisesti Aksukin on huomannut sen, nimittäin muutaman kerran herra on saanut tällin otsaansa, kun jostain syystä ennen niin helposti alitettavat paikat ovat kummasti madaltuneet. Tosin kuka sitä innostuisi mojovasta iskusta lautakasaa tai ovea alittaessa. Ne kyllä helposti huomataan, mutta minä olen huomannut myös sen, että niin hankalat portaat astellaan kevyesti ja metsässä puunrungot ylitetään huomaamattomasti, ennenkuin niissä ollaan jääty vatsasta kiinni. Johan se olikin noloa, kun mikään jaloista ei ylttänyt maahan ja lopulta sitä kellahdettiin kyljelleen maahan ellen minä sitten ehtinyt väliin. Ja harvoinhan sitä tuota ehtii pelastamaan, Aksu kun ei apua juuri pyydä tai edes odota. 

Iskuja on tänään sadellut sieltä sun täältä, nimittäin isoveikka sitten näytti kaapin paikan, tosin meidän mielestä hieman kovin ottein. Tarkkaavaiset silmät saattanevat huomata Aksun otsan punertavuuden, no suurin osa siitä on betadinea, mutta oli se kamala paikka saada selkäänsä. Pojatkin pelästyivät, että nyt se pentu vähintään kuolee. Tosiasiassa kyse oli kuitenkin pienestä naarmusta, josta iho meni rikki. Onneksi aamuinen yhteenotto ei enää iltalenkillä näkynyt minkäännäköisenä aristeluna Aksun puolesta.

Mutta jotakin hyvää siitä oli, Remo nimittäin kohtelee toista paljon paremmin vaikka selkeästi on tärkeää se, kuka minua ensimmäisenä tervehtii, kumpi menee ovesta sisälle ensimmäisenä ja niin edelleen. Täytynee ilmeisesti hieman tuota roolijakoa yrittää avittaa. Mutta toisen kiljuessa taisi isälliset vaistot herätä. Tosin jo muutamana päivänä merkillinen muutos vanhuksen käyttäytymisessä on se, että Remo vahtii kotia tosissaan. Eipä herralta ole kovin montaa kertaa tullut niin komeita haukkuja, kun joku tulee ulko-ovelle, tosin me nyt ei innostuta noille luulohaukuille, siellä kun ei aina edes ole ketään. Olen miettinyt, että puolustaako Remo meitä pennun tultua tarkemmin vai yrittääkö se pitää huolen, että enää yhtäkään koiranpentua ei tänne tuoda ilman hänen hyväksyntää. Tosin ei niin mairitteleva muutos on tapahtunut myös vieraiden osalta, Remo nimittäin pyrkii joka ikisen meillä käyvän ihmisen mukaan. Eipä herran mieleen ole ennen kotia näin hylätä vaan sitä kun on saanut maanitella, että lähdes nyt hoitoon...

Samoin Nella alkaa tottua Aksuun, niillä on jo hyvät leikit ulkona ja olemmekin saaneet lenkillemme uuden jäsenen. Nimittäin Nella seuraa meitä koko matkan välillä lähempää ja välillä kauempaa. Välillä ne juoksevat hippaa, milloin Aksu jahtaajana tai jahdettavana. Nykyään ne jo haistelevat toisiaan eikä Nella sähise toiselle tai kynsi. Josta etenkin jälkimmäinen on minulle suuri helpotus. Vielä ei Nella anna Aksun pestä itseään, kuten Niki antaa, pitäisi joskus yrittää ottaa kuva moisesta.

Tänään jälleen huomasi, että makupaloilla on merkitystä. Tosin en oikein tiedä olenko siitä niin tyytyväinen, koska sitä kuitenkin haluaisi, että toinen haluaisi "tehdä töitä" muutoinkin kuin makupalojen toivosta. Mutta niiden ansiosta kävelimme todella hienot pätkät tiellä kun toinen tiesi, että kunnon katsekontaktilla saa hyvät herkut. On tainut hieman tuo pannan aristelu parantua eilisestä. Lieneekö sekin vaikuttanut, että laitoimme aamulla punkkipannan, jota Aksu on kantanut koko päivän. Tosin jos Aksulta kysytään, niin moinen panta nimenomaan tuo niitä kutisevia punkkeja eikä karkoita. Sen verran sitä ollaan kirputettu niskan seutua.

Maahanmenon kanssa ei onnistunut yhtä hyvin. Erään ohjeen mukaan ohjaaja laittaa maahan käden ja odottaa rauhassa, että toinen menee makaamaan, jolloin palkka annetaan. Sitä ohjetta ei Aksu tainnut ymmärtää. Sillä ensin tultiin kyllä innoissaan ja yritettiin raapien ja purien saada makupalaa itselleen. Sitten pysähdyttiin, kokeiltiin istumista ja näki, että toisella raksutti aivoissa ja kovaa. Lopulta Aksu otti maasta kiven ja yritti vaihtaa makupalan kiveen. Kun minä en reagoinut siihen mitään, että toinen laittoi kiven käteeni Aksu tuhahti ja melkein kuuli, kun se sanoi, että pidä makupalas mä menen syömään hevosenlantaa. Eikä enää kiinnostunut koko asiasta.