Ja kannatti. Ajattelin nimittäin hieman testata miten Aksu nuo maahanmenot, istumiset ja seisomiset on oppinut. Me kun ei olla testattu niitä koskaan yhdessä ja seisomista en ole vielä muuta tehnyt kuin sen, että aina kun pennun olen nähnyt seisovan niin olen sanonut seiso ja kun toinen ihmettelee niin kehunut kovasti.

Joten tällä erää kokeilin ensin istumista ja seisomista vuorotellen 2-4 kertaa kutakin. Ja se meni hienosti! Selkeästi Aksu tiesi mitä pitää tehdä, joka oli minulle hieman yllätys. Maahan meno oli epävarmempaa, mutta kyllä siihenkin selkeästi reagoitiin vaikkakin hitaammin. Pidimme pienen tauon ja otimme pelkästään maahan menoa muutaman kerran ja se sujui jo paremmin. Etenkin kun otti huomioon, että Remo oli jo ulkona häiritsemässä. Aikaisempi istumisen kautta maahan meno on vaihtunut oikeaan, josta olen tyytyväinen. Kyllä se nopeuskin siitä löytyy, kun epävarmuus mitä pitää tehdä häipyy.

Täytyykin alkaa ottaa useammin tuota sarjaa, kun se noin hyvin menee. Seuraamistakin tai siis vasemmalla puolella kulkemista minuun katsoen olemme ajoittain ottaneet. Se ei oikein kaikkine hyppimisineen ja poukkoilemisineen seuraamista oikein muistuta, mutta en ole sitä vielä oikaissut. Minulle riittää, kun poika kulkee minuun katsoen.

Kerta kaikkiaan upea poika tuo on. Ja vielä yksi edistys. Remo sai viimein sanottua pennulle viimeisen sanan ja ilman väkivaltaa. Oli se säälittävä, kun katsoi minulta kokoajan lupaa saanko sanoa ihan oikeasti. Hyvin huomasi elekielen. Remolla oli luu, Aksun komentaessa se käänsi pään pois ja jos pentu lähestyi näytti hampaitaan. Viimein kun pentu ei lopettanut räksytystä toinen ärähti kunnolla ja niin Aksu luikki kuin varas sohvan kiertäen toiselle puolelle nukkumaan. Ei edes minulta pyytänyt lohdutusta.

Huomenna mennäänkin makkararinkiin nuoremman pojan luokalle. Lapsiin tuo pentu on jo tottunut, mutta on se kuitenkin eri asia, kun niitä on 30. Sen jälkeen mennään jälleen venerantaan, pääsee vanhuskin uimaan. Illalla tuleekin ero. En minä ole yhtään huolissani siitä, miten Aksu pärjää täällä kotona, kun minä lähden kolmeksi päiväksi, mutta minulle tuo erossa olo on paljon vaikeampaa. Ja kyllähän sitä miettii miten pentu reagoi, kun menen Remon kanssa kaksi ja se jää kotiin. Totteleeko enää yhtä hyvin, murjottaako vai repiikö riemusta peliverkkarinsa. Sunnuntainahan se nähdään.