Tokotreenit ryhmässä ovat nyt ohi. Taitaa niin koira kuin omistajakin olla aivan puhki. Ensimmäinen jopa niin puhki, että ei jaksanut tulla edes syömään. Tosin ihmekö tuo, on tullut tänään sitten syötyä viikon herkut etiäpäin.

Nimittäin treenien lähtökohdat eivät oikein osunneet kohdalleen. Olimme päivän mökillä, jossa pentu sai ihailtavan pienen palan makkaraa toisten koirien kanssa, kunnes. Ja aina tuo kunnes. Remo pudotti puolet omasta makkarastaan ja eiköhän nopeammat refleksit tässäkin olleet Aksulla. Remo sentään kerkisi ärähtää, kun makkara oli jo paremmissa masuissa. Ja olisikin se jäänyt siihen. Nimittäin mökille tullessaan anoppi oli jättänyt repun huonosti kiinni ja siinä meni kaksi makkaraa hyvinkin nopeasti. Ehdin minä sentään ihmetellä, että minnes se pentu meni. Joten me olimme hyvin syötettyjä ja levollisia, kun saavuimme kentälle (ihmekkös tuo, kun Aksu oli riehunut Pilkun kanssa koko päivän).

Olin jo varma, että siihen meni nämä treenit, toinen ei tasan tarkkaan tee yhtään mitään. Alkuun sateen yllättäessä saimme hyvät odotusharjoitukset pienessä tupakkakatoksessa. Kun jokaisessa kulmassa oli koirat treenaamassa kontaktia ei siinä paljon muuta tarvittu. Meillä istuttiin ja maltettiin katsoa jopa jokusen aika. Aksu keskittyi yllättävän hyvin, se kun oli töissä ja yllättäen se makkara sittenkin vielä maistui.

Ringissä olon kontaktiharjoitukset menivät tosi nappiin. Aksu istui edessä kauniisti ja ei juurikaan vilkuillut toisten mennessä ohi eikä minunkaan tarvinnut täysin olla ruoka-automaatti. Oma kiertäminen meni tosi upeasti, ei voi olla muuta kuin ylpeä. Jopa sakun ohi mentiin mallikkaasti aivan, kuin Aksu ei olisi tunnistanut sitä vaaralliseksi roduksi lainkaan.

Mutta sitten tuli koetinkivi. Sivulta maahan makuu. Aksu kun tuumasi, että Et kai ihan tosissaan kuvitellut minun alistuvan maahan makuuseen vielä vieraassa ryhmässä. En tasan tarkkaan muuten mene, no jos ihan vähän, mutta en taatusti ainakaan jää tänne. Ai sekin on pakko, no ainakin sitten makaan kyljelläni.

Joten tiedetäänpä mitä meillä seuraavaksi treenataan.

Sitten toinen kotona varmaksi toettu juttu, paikoillaan istuminen. Ehkä ahnehdin liikaa, nimittäin niin se pylly vain nousi ja varovaiset askeleet, hei jos mä nyt sittenkin tulisin sun luo. Et sä ihan tosissaan voi jättää mua tänne. Toivottavasti ei nyt sitten tule opituksi tavaksi. Tulipahan kokeiltua sitten kauko-ohjaustakin ja hyvin poika istui käskettäessä muualtakin. 

Mutta seuraaminen sentään meni mallikelvosti, kontakti on todella kiinteä ja hairahduksia ei juuri tule. Sivulle istutaan vinosti hyvin helposti, mutta eihän meidän ollut tarkoituskaan olla valmiita.

Mutta parasta oli, että Aksu teki töitä, ei pyrkinyt toisten koirien joukkoon, ei komentanut haukkumalla eikä kieltäytynyt yrittämästä. Joten ekaksi kerraksi olen varsin tyytyväinen. Seuraavaksi saammekin harjoitella saalispalkkausta, nimittäin Aksu ei leiki treenien välissä vaan on tosikkomaisesti sitä mieltä, että nyt tehdään töitä. Poika parka keskittyy niin paljon, että ohjaajasta vaikutti jo rauhalliselta koiralta, jolle saalispalkkaus olisi hyvä innostava tekijä. No eihän tuosta sätkyä saa, mutta kyllä siinä virtaa riittää, nyt vain on vielä kovin varovainen, kun ei tiedä mitä pitää tehdä. Parempi sekin, kun kokoajan hälisevä koira.