En olekaan ottanut juuri kuvia Aksusta ja Remosta yhdessä. Mutta tässä on muutama otos. Hienosti noilla nykyään menee. Remo on tullut varmemmaksi pennun kanssa, jotenkin sille toimii se, että pentu ensin ja hän perässä. Tietty tuo Aksun kasvaminen tekee paljon. Nykyään uskalletaan jo sanoa takaisin. Onpahan meidänkin herra oppinut haukkumaan. Kiva juttu, kun yhden räksyn sijaan niitä nyt on kaksi. Huoh, tätä elämää. Eikä muuten yhtään auta Aksulle tuo äänen vaimennin. Ihan yhtä kovalta ääni kuuluu pehmytpallo suussa kuin ilman vaikka jostain syystä ilmeisesti on mukavampaa haukkua silloin, kun on jotain suussa.

Hienot leikit noilla nykyään on vaikka välillä on huvittavaa katsoa, kun Remo ärhentelee pennulle paikoillaan ja Aksu kerkii juosta edes takaisin kämppää siinä ajassa kun vanhus kääntää päätänsä. No pitää muistaa, että ihan yhtälailla Remo on aikoinaan ollut energinen ja juoksevainen, sen vain on niin unohtanut. Samanlaisia spurtteja meillä Aksu nyt ottaa, kun Remo aikoinaan. Tai kyllä Remo juoksi enemmän, tosin sillä nyt oli ikääkin enemmän, joten eiköhän tuo Aksukin vielä ehdi.

Mutta nuo riehumiset on jäänyt tallentamatta, jokainen kun on hieman heilahtanut, kuka sitä nyt siinä perässä pysyy.

Useinhan pojilla on tälläistä yhdessä erikseen nyhtäämistä. Isompi mitä isompi niin pienempi perässä. Kun eihän sitä voi tietää mitä toinen saa päähänsä.

 

Ja sitten on nämä kepit. Eipä minun tarvitse enää olla kepin perässä, se kun toimii nykyään näin. Voi sitä pärinää ja ärhentelyä. 

Mutta sittenhän siinä lopulta käy näin.

Vielä ei vierekkäin nukuta, mutta rauhoitutaan sentään. Tuo hanska on jotakin niin upeaa, sitä jaksetaan jyystää. No miettikää nyt, kuinka upea tuoksu tuollaisessa pojan pitkään käyttämässä jalkkishanskassa on. Ihanat hiet!