Kävipä tuossa susi jolkottelemassa tiistaiyönä pihallamme. Taisipa haluta kanipaistia, niin sitä hanakkaasti häkkiä kierrettiin. Sattuipa mies näkemään hukan ikkunasta ja onneksi oli mies, joka sen näki ja silloin, kun minä en ollut kotona. Minä en olisi nukkunut enää sinä yönä.

Aamulla koirat eivät reagoineet mitenkään jälkiin, pentu nyt ei varmaankaan vielä osaa ja ehkä tuo Remokin on aikaisemmin noteerannut kettujen reviirinmerkkaukset, joten pitäisikö huokaista, me emme reviirimerkattuja vai onko tuo koirani kykenemätön noteeraamaan vierailijan tuoksuja vai onko vierailija sen verran tuttu, että sitä ei enää viitsitä noteerata.

Olenhan minä tottunut, että ketut, hirvet, haukat ja peurat ovat osa arkielämäämme, mutta en ikuna olisi osannut arvata, että vielä susi, omalla kotipihalla, no siitähän on lyhyt matka karhuun ja ilvekseen.

Eikä sitä paljon kuule lohduta muiden sanat siitä, että ei ne ihmisille mitään tee ja kyllä koirat voi vapaana pitää omalla pihallaan ja vahdittuna metsässäkin. Niillä tähän aikaan on muuta riistaa. Tiedetään, tiedetään. En minä itseäni pelkää, mutta eläinten puolesta tässä on sydän syrjällään.

Mutta jos olisin saanut valita niin en minä tänne lisäväkeä olisi kaivannut lainkaan. Luontoelämykset tämän puoleen olisin suonut saada vaikkapa Ähtärin eläinpuistosta.