Hakutreeneissä. Aluksi tallasimme yhdessä alueen, tai siis minä tallasin ja Aksu paineli maalimiesten seurassa. Ilmeisesti ne nyt on metsässä kiinnostavampia, niiltä kun saa nameja ja paljon rapsutuksia.

Sitten menimme autoon odottelemaan. Kun hain Aksua niin käyttäytyminen muuttui, toinen oli ihan täpinöissään, kimeästi haukahteli ja ryntäili hihnassa. En edes malttanut kieltää tai rauhoitella, kai olisi pitänyt. Tänään tehtiinkin Aksulle kepponen. Ensimmäistä tyyppiä etsittiin ihan perinteisellä näköhaulla, tosin sitten käännettiin koira ja maalimies liikkuikin 10 metriä tuulen suuntaan. Hienostihan tuo nenäänsä käytti ja nopeasti löytyi. Ja ihan ihmisen hajun perusteella nimittäin purkit ovat nykyään visusti kiinni.

Toinen menikin piiloon samalla, kun Aksu oli herkuttelemassa. Hieman oli Aksulla vaikeuksia jättää tuo rakas maalimies, sillä kun purkkiin jäi vielä. Muutamalla houkuttelulla jatkoimme hakuilua. Vuorossa oli siis ensimmäinen ei avustettu piilo. Tosi hienosti suoraan löytyi, tosin matkaa ei ollut kuin 15 metriä. Sitten teimmekin mokan, kolmas maalimies oli samalla puolella ja liian lähellä edellistä ja se hieman häiritsi työskentelyä. Ja ilmeisesti tuulensuuntakin oli muuttunut. No uudella lähetyksellä ja hieman toisesta suunnasta hienosti löytyi tuokin tyyppi. Tällä erää en varsinaisesti lähettänyt Aksua vaan ohjailin sen ollessa vapaana. Joten keskiviivalta tuo sai etsiä vainun rauhassa. Mikä oli itseasiassa hyvä ja innostava tapa.

Sitten otettiin varmuuden vuoksi helppo piilo samalla metodilla toiselle puolelle, jotta jäisi onnistunut olo edellisen haahuilun jälkeen. Ja hienostihan suoraan tuo etsittävä taas löytyi vaikka maasto oli paljon haastavampi kiertävän tuulen takia. Eipä noita näkö- tai äänipiiloja juuri enää tarvita kuin hieman vaihteluksi. Tosin sitä mietin, että ehkä vauhdin ja innostuksen herättämiseksi voisi jossain vaiheessa ihan haamujakin tehdä. Eipä meillä kyllä siinä ole mitään ongelmaa ollut, Aksu kun irtaantuu tosi hyvin ja vieläpä vauhdikkaasti.

Viimeisenä vielä yritettiin nakkien avulla hieman tuota ilmaisua, kotona kun minulla se onnistuu jo mallikelvosti. Mutta turha siinä hätäillä, vieras ihminen ja paikka, rankat treenit, niin eihän sitä enää uutta jaksa. Eikä vielä tarvitsekkaan.

Loppupalkaksi otin ensimmäistä kertaa erikoisnamin sijaan revittelyleikit kahdella patukalla ja siihen Aksu syttyi ihan mielettömästi. Tosin niin hyvin, että molemmissa käsissä on hampaista mustelmat, mutta toisaalta mitäpä sitä ei tekisi pentunsa puolesta.

Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen tuon kakaran suoritukseen, saa nähdä tuleeko jossain vaiheessa takapakkia, mutta nyt näyttää hyvältä. Mutta kyllä sitä taas tänään mietti, että mikä saa ihmisen vapaapäivänään rymyämään metsässä viisi tuntia ja vieläpä nauttimaan koko hommasta.