Tänään tuli opittua eräs todella tärkeä asia.

Älä koskaan, ikinä, milloinkaan treenaa edes hakua krapulassa. Älä etenkään silloin, kun olet tullut viideltä yöllä kotiin ja treenit ovat jo kymmeneltä. Älä edes silloin, kun ne ovat lähimetsässä ja treenattavia koiria on vain neljä.

Minä en ole kovasti krapulaa kärsivä ihminen ja juhlin joka toinen vuosi, jos sitäkään. Eikä pitänyt eilenkään, mutta no joskus on hyvä tehdä extempore jotakin hullua. Olo kyllä aamulla oli kaikkea muuta kuin hyvä.

Okei, en olisi mennyt treeneihin, mutta kun ne tuli luvattua pitää täällä metsässä ja väkeä oli liian vähän. Mutta todella huh, huh. Yritä siinä sitten olla skarppina ja tallata alueita ripeästi. Kyllä se muuten onnistui yllättävän hyvin, tälläin punasilmäisenä.

Ensinnäkin olo ei metsässä rämpiessä ollut mitä parhain. Sitten on puhutun ymmärtäminen ihan omaa luokkaansa. No Aksulla meni oikein hyvin. Minä lähetin sen ihan miten sattuu, mutta Aksu toimi lähes täydellisesti.

Ensimmäinen oli haamu, vauhti oli sen mukainen, lähettäessä ei taaskaan meinannut rauhoittua ollenkaan, onpahan jätkällä motivaatio ainakin kohdallaan. Toinen oli umpipiilo, edelleen irtaantuminen aivan mahtavaa ja vauhti reipasta, mutta ei piippaavaa. Kolmas oli samanmoinen, Aksu sai vainun jo keskilinjalta hyvissä ajoin ennen kuin olimme edes lähellä. Ainoa ikävä puoli oli, että minun piti hakea koira ja unohdin sen. Tulihan maalimies sitten odottelun jälkeen vaikka hieman olikin ihmeissään. Mutta Aksulle se oli vain hauskaa, että sai seurustella ja syöpötellä kerrankin rauhassa. 

Mutta huh, huh. Ei kiitos tälläistä enää. Ehkä tämä riitti taas pariksi vuodeksi. Nyt sitä vaan miettii miten saisi auton Nokialta, etenkin kun lapset on menossa synttäreille ja lahjat on takapenkillä. Kyllä minä taas osaan...