Extremeä parhaillaan. Tuo pentu osaa kyllä säikyttää minut pahemman kerran. Jos lapsista sanotaan, että heidän ansiostaan saa harmaita hiuksia, niin kyllä Aksukin on siinä varsinainen mestari.

Nimittäin poika sitten löysi minun ihanan pehmeän omenanmuotoisen nuppineulatyynyn. Ja voi kun siinä oli kivoja aktivointineuloja joita oli kiva ottaa irti. Ainoa vaan, että ilmeisesti oli kiva myös kokeilla jotakin parempaa, nimittäin mitä todennäköisesti tuo jätkä sitten söi neulan tai pari.

Onneksi olimme paikalla ja no huonoksi onneksi kello oli 22.00. Miksi aina illalla tai viikonloppuna? Miten ihmeessä nuo koirat osaavat. Siinä tuo parka sitten kakoi kurkkuaan ja oli ihmeissään, että jotakin kurkussa oli. Onneksi verta, hengenahdistusta tai paniikkia ei Aksulla ollut. Jälkimmäistä sen sijaan löytyy kirjoittajalta.

Eihän siinä muuta, kuin kasvattajalle hätäpuhelu, onneksi on 24h tuki ja sen jälkeen metsästys eläinlääkäreistä. Ensimmäinen sanoi, odota nyt 10 minuuttia, ei hän oikein voi tehdä mitään. Toinen sanoi, että sori olet väärällä alueella, soita omalle päivystäjälle. Joka sitten sattui tällä kertaa olemaan 50 kilometrin päässä. Eihän tuokaan mitään osannut sanoa, sanoi vain, että katso aamuun, jos tulee hengitysvaikeuksia jne. niin sitten kiireesti päivystykseen. Muuten voi odottaa aamuun. Piimää kehoitti juomaan. Sitä sitten desin annoin ja hyvin meni alas.

Siinä sitten yritettiin noudattaa kasvattajan ohjeita ja syöttää parsaa. Eihän sellaista nyt kaapissa ole, eikä ollut niidenkään, jotka sain puhelimella kiinni. Kai minä taas sain hullun maineen. Tuli tuossa soitettua Tainalle Koirakoulu Pikkuhukkaankin ja hän neuvoi syöttämään vaaleaa leipää ja puuroa. Siinä sitten paniikissa keitin puuron ja pakastimellä jäähdytin. Hyvin meni alas. 

Onneksi 15 kilometrin päästä löytyi huoltoasema, jolla parsaa oli hyllyssä. Siinä sitten koiran kanssa ajelemaan. Juuri ja juuri sain hillittyä itseni, että en pyytänyt punkkaripariskuntaa katsomaan Aksun perään tai ottanut kauppaan toista mukaan. Ai miten niin suojeleva? Kyllä tuli kipeän selän kanssa käytyä salamana kaupassa. Kyllä sitä varmaan nuori myyjä ihmetteli, mitä tuo ämmä kiireen vilkkaalla ostaa energiajuomia ja tölkkiparsaa. Tippuipa kaikki vielä sylistä ja sadattelin kunnolla. Miksi aina minulle käy näin?

No nyt ollaan kotona ja muutama ohutta parsatankoa on syöty, ne oli ilmeisen hyviä vaikka alkoikin yskittää kolmesti. Olisi pitänyt ottaa toista merkkiä, nämä olivat pitkiä, mutta tosi ohkasia.

Tässä sitten sitä valvotaan ja toivotaan, että päästään säikähdyksellä. Sitä kun tässä on iltapäivästä asti toivonut, että pääsisi nukkumaan ja nyt joutuu silmät ristissä valvomaan, ettei mitään tapahdu. Ja huomenna on pitkä työpäivä iltaan asti. Että on taas hyvä ajoitus kerrassaan. Pomo tykkää hyvää, kun minulla onkin huomenna töissä ja kokouksessa koira mukana. Toivon, että meidän ei tarvitsisi mennä huomenna tähystykseen ja leikkaukseen. Tottakai menemme, jos vähääkään siltä näyttää, mutta parsa kai tehoaa aika hyvin. En kai minä nyt Aksua yksin jätä, eihän tuosta työnteostakaan mitään tulisi.

Nyt Aksu kuitenkin vaikuttaa ihan rauhalliselta, välillä yskii ja pariin otteeseen on yrittänyt oksentaa. Onneksi on rauhoittunut silityksellä ja puhelulla eikä mitään ole vielä tullut. Hämillään hän se on, kysyy katseellaan mikä mulla on, miksi et tee mitään, mutta toisaalta tuossa nuo idiootit (Remo ja Aksu) yritti alkaa riehumaan, no way. Eikö tuo tajua lainkaan, että mikä on tässä tilanteessa soveliasta ja mikä ei. Jospa tuo yö menisi minun valvoessa ja Aksun nukkuessa. Ihan toiveikkaaltahan tuo tilanne näyttää, pitäisi olla tyytyväinen.

Ilmeisesti koira on jäämässä henkiin. Saihan noita ihmeellisiä selviytymistarinoita tuossa kuullakin. Yhdeltäkin koiralta oli kyljestä tullut grillitikkua keskellä päivää. Ja kaverin kissanpentu oli syönyt silmäneulan ja selvinnyt siitä, kakan mukana se oli tullut pois. Joten eiköhän Aksukin parin päivän päästä lällättele mulle ja mieti mitä uusia kujeita keksitään.

Hitto mikä koira. Mutta kuitenkin niin rakas.