Joka sitten näkyy ja etenkin kuuluu. Nyt sitten on uusi ongelma, joka vaan pahenee, nimittäin treenien välissä kun joudutaan odottamaan niin kuuluu iloinen haukahdus: Äiti treenataan, älä vaan seiso tehdään jotain. Muuten ihan ok, mutta kun se tuntuu tulevan joka toisessa välissä.

Eka kerta, kun Aksu malttoi istua sivulla ja odottaa, että ohjaaja tuli kättelemään minua. Siihenkin oli syy. Nimittäin aivan uusi mies tervehtimässä ja sitä sitten varottiin. Hyvä, kun hampaita antoi näyttää ja vastaanottokin oli varovainen. Mikäköhän ujous iski?

Kontakti sivulla olemassa on nyt sitten ihan persiilleen, sitä sitten saa hioa ja ihan itse olen mokannut. Meillä kun pujottelussa joutuu katsomaan ja harjoittelemaan kontaktia ja tietty sitten en ole vaatinut perusasentoa tai jos olen vaatinut en ole vaatinut tiukkaa sivulla oloa ja antanut toisen kääntyä. Kontakti toisen koiran mennessä ohi on mitä mahtavin, mutta siitä näköjään saa maksaa. Ohitukset, pujottelut ja pysähtelythän tuo tekee kuin unelma. Ei voi valittaa.

Sitten tuli maahan makuuta, ihan ok kun yksin tein. Sitten menin pyytää samaa ohjaajaa, joka tarkasti hampaat. Toinen nousi istumaan. Paineistui siitä, kun ohjaaja seisoi vieressä. Eihän Aksu sellaista ole tehnyt. No saatiinhan liike toimimaan, mutta kumma juttu. Täytyy pyytää seuraavalla kerralla tuon ohjaajan jotain tosi huippukivaa, jotta ei lähde aristelemaan. Kumma juttu, mies on kalju, mutta niin on meidänkin.

Tänään sitten otettiin hyppyjä. Kiva siinä kuulla, että jaa tehän sitten otatte ilman hihnaa esinenoudolla. Onko tuo olevinaan vitsi?? No hypyt meni esteellä kivasti. Ensimmäisen kerran, kun liikkeestä mentiin Aksu yritti näyttää, että hei tajuuksä tämän voi kiertää ei tarvitse hyppää. Toisen ja kolmannen kerran mentiin jo mallikelvosti, ei edes ottanut kosketusta esteeseen jaloilla. Hieno poika. Kokeilin samaa lelulla innostaen, vitsi mikä vauhti ja into!

Joka sitten valitettavasti jatkui treenien jälkeen. Pyysin anteeksipyydellen lupaa saadaanko me innostaa kisakoirien treenejä riemukkaalla haukulla. Ja sitähän me tehtiin, 15 minuuttia. Aksu oli seinässä ja jessus kesti hiljentyä. Nuo kokeneemmat antoivat ohjeita ja lohdutuksia, mutta häpeähän tuota sai. Siinä sitten istuimme lopuksi yhdessä ja yritin rauhoitella poikaa. Okei, paikka oli aika painostava. Edessä treenasi aktiivinen sakemanni eteenmenoa. Siirryin hieman kauemmaksi ja loppuihan se sydämen höyryvauhti ja poika rentoutui. Siitä oli hyvä kehua ja mennä autoon.

Kyllä me joskus. Ihan varmasti joskus sitten. Tässä ollaan saatu ohjeita kuonopannoista, sitruunapantoihin ja vesipistooleihin. Minä nyt annan kaksi viikkoa armonaikaa lempeille keinoille ja sitten siirrytään epätoivoon.

Mutta nyt on sitten ensimmäinen kurssi ohi ja kai me se jopa läpäistiin vaikka arvosanoja ei annettukaan. Mitäköhän sitä seuraavaksi keksisi. Kai me jatketaan ihan normaali tiistaitreeneissä samassa paikassa. Mitäköhän siitäkin tulee, kun taso on aivan eriä, kuin vauvojen kanssa. Onneksi tuolla on periaate, että jokainen koira treenaa erikseen, muutaman minuutin omalla tasolla ohjaajan neuvomana. Kauas on jäänyt ne ajat, kun Remon kanssa tahkottiin tasan tunti kaikkien kanssa samaan tahtiin. Ihan hyvä vain, minä kannatan uutta tapaa.