Meille saapui perjantaina vajaa vuoden ikäinen tiibetinmastiffi narttu Devi hoitoon ja täytyy sanoa, että täällä pistettiin bileet pystyyn samantein. Ja ne jatkuivat sitten lauantai-iltaan asti, jonka jälkeen jälkilöylyt ovatkin olleet ihmeen rauhalliset.

Kyllä niin on kyyhkyläiset paitaa ja peppua. Nytkin ne tuossa maassa makaavat kaulakkain näykkien toisiansa poskipielistä. Eipä tuota morsmaikkua sitten niin vain Aksusta eroteta, tuli nimittäin testattua sekin. Hienosti Devi osaa avata ovet ja olisi kai raapinut itsensä ovesta läpi jos en olisi juoksujalkaa mennyt takaisin sisälle. Samoin tuo riuhtoi itsensä juoksunarustakín ja viipotti pitkin pihaa lieka kaulassaan. Kiihkeä nainen täytyy myöntää.

En muuten tiennyt, että koirat pystyvät itkemään. Kyllä siinä taas sai hetken miettiä, kun Aksulla valui perjantaina kyyneleitä silmistä. Ensimmäisenä mietti ajankohtaa, okei, perjantai-ilta sopii kuvioon. Niinhän ne kaikki tapaturmat sattuu illalla tai viikonloppuna. Sitten mietti, että johan tuosta edellisestähän eläinlääkäristä onkin kulunut kolme päivää, pitkä aika terhakkaalle pennulle. Pariin otteeseen sitä sitten kuivailin silmää, oikein pisaroita tipahteli ja aamulla olin aivan varma, että silmä on muurautunut umpeen ja meidän säkällä vähintään vilkkuluomi on riekaleina. Ja pah, aamulla ei näkynyt mitään merkkiä, ilmeisesti tyttö vaan herkistää karskeimmankin pennun.

Mutta kyllä oli hermot mennä lauantaina puolilta päivin, sitä kun meidän sisäsiistiksi luultu Aksu meni pissaamaan itämaiselle matolleni ja heti sen perään takuukuiva Devi meni pissaamaan sohvalle kunnon lätäkön. Se ikävä puoli siinä oli, että mies sattui istumaan vieressä. Ei oikein huumori riittänyt, kun housut kastuivat. Ja nuo kakarat oli käynyt jo kahdesti sinä päivänä ulkona. Viikonlopun mittaan taas tuli nuo sanomalehdet, suihkepullo ja talouspaperi ikävän tutuiksi.

Eikö kunnon bileissä kuulu aina paikat hajoa ja sotkeennu. Juu lähtipä antennikin autosta ja hajosi yksi ikkunalasikin, mitäs sitä jätetään tavaroitao liian lähelle juoksunarua. Tuo Remon turvatestaus ei näköjään oikein toimi.

Minkäs teet, kun toista ei voi vapaana ulos päästää (lähtee kuulemma kuin ohjus) ja hihnassa on mahdoton riehua, kai sitä energiaa tuppaa pakkautumaan pienistä lenkeistä huolimatta (kulje nyt sitten kolmen koiran kanssa yhdessä ja erikseen). Sunnuntaina sitten kyllä olin jo viisaampi. Menimme yhdeksältä autolla koirapuistoon. Kyllä siinä hampaita kiristeli, kun aluksi nämä riehupetterit haistelivat kaikessa rauhassa jokaikisen pensaan. Sitä jo mietti, että eikö nuo ketaleet leiki lainkaan kun kerrankin olisi tilaa ja ei tarvitsisi lattioita edes pestä. Juoksihan ne muutaman askeleen ja peuhasivat hetken, mutta ilmeisesti tiibetinmastiffin luonto kutsui ja neiti päätti etsiä parhaimman paikan ja asettua maahan tarkkailemaan. Ei siinä kosiskelut enää auttaneet vaikka Aksu kuinka yritti.

Onneksi Aksulle tuli vuoden ikäinen riehukaveri paikalle ja edes se sai kuluttaa sikaenergiansa, kun toinen ei viitsinyt vaivautua. Sen jälkeen lähdimme pitkälle hihnalenkille ja kun minä kahden tunnin ulkoilun jälkeen raahauduin kotiin väsyneen lainakoiran kanssa niin tämä meidän kakara silmät valppaana kyselee mitäs nyt tehdään. Kyllä siinä vaiheessa miettii, että mikä hullu tuo on. Ei puoli vuotias voi olla noin ehtymätön. Ilmeisesti ihan oikeasti pitää uskoa, että bordercolliet jaksaa mitä vaan. No olihan nuo kolme tuntia rauhallisesti sisällä ennenkuin ensimmäiset nuhjaamiset jälleen alkoivat.  

Kyllä minä huokaisen huomenna aamulla kun Devi lähtee kotiin. Kyllä se kotona kykenee yksin sisällä ja narussa olemaan eikä tee edes pahojaan, mutta meillä ei voi edes kuvitella moista, joukossa tyhmyys tiivistyy.

Saadaan mekin "rauhallinen" ja "hiljainen" koti takaisin. Jos tuo joka narahduksen vahtiminen hieman loppuisi, kissakaan ei saa rauhassa pöydälle hyppiä. Kun yksi aloittaa niin toinen innostuu, vaikkakin Remon eduksi täytyy sanoa, että se ei enää kakaroiden turhiin ilmoitteluihin viitsi edes ryhtyä. Tosin luulen, että tässä konsertissa yhden poissaoloa ei edes huomaa.

Upea ja kivanoloinen koira noita rodullisia pikkuominaisuuksia lukuunottamatta, mutta Aksun kanssa aivan mahdoton parivaljakko. Olen aiemminkin tuota koiraa yksikseni hoitanut ja se on itse rauhallisuus ilman Aksua...