niin sivulle menossa kuin seuraamisessa.

Tänään ihan oikeasti oli ensimmäinen kerta aamulla, kun oli olo, että ihan oikeasti minä en halua treenata tuon kanssa ryhmässä. Eilinen meni niin penkin alle.

No olimme kaksin Jonnan kanssa kentällä ja oikeastaan ei se nyt niin kamalaa ollut. Otimme ensimmäisenä ruutuun menoa, siis niin helpolla kaavalla, kuin olla voi. Aluksi minä laitoin pari kertaa Aksun kanssa namin ja se sai ottaa sen eteen-käskystä. Sitten meni muutaman askeleen Aksun kanssa ja Aksu selkeästi näki, että Jonna laittoi namin ja sen jälkeen Aksu sai mennä hakemaan. Varma nakki ja nostatti hyvin treeni-intoa.

Seuraavaksi menimme ohituksia, jotka nekin on sujunut hyvin ja niin tälläkin kertaa. Mahdollisimman monella eri variaatiolla, vasemmalla puolella, oikealla, kättelyineen ja pysähtymisineen.

Sitten kolmas varma tapaus. Paikalla olo. Hienosti toinen malttoi odottaa, kun menin pois, vaikka vieressä Eemeli välillä nousikin ja Jonna kulki edestakaisin. Näki oikein, että Aksu veti parastaan. Sitten otimme muutaman riehakkaan leikkiluoksetulon. Eihän tuohon salamannopeutta luoksetulossa saa millään, mutta kyllä siinä omaa vauhdikkuutta on.

Sitten kaivoimme nenästä verta. Eiliset maahanmakuut mielessä yritin niin helpolla kuin vai voin. Tajusihan tuo mistä kyse on. Pari kertaa alussa nousi, mutta kymmenen tankkauksella en pidä sitä pahana. Nyt jo selkeästi malttoi jäädä maahan, mutta pariakymmentä sekunttia enempää en uskaltanut ottaa. Täytynee aloittaa taasen varovasti.

Leikkiäkin me harjoittelimme, taitaa tässä olla ohjaajalla varsin kova luupää, kun ei oikein rautalangastakaan vääntämällä tuota tajua. Kai sitä joskus ja voidaanhan me leikkiä omalla tavalla.

Sitten seuraaminen, seinät unohdamme kokonaan, niistä Aksu paineistuu niin mielettömästi. Nyt harjoittelimme tiivistä kaunista sivulla oloa. Kyllä se on itsellekin vaikeaa katsoa mikä oikea asento on. Sitä kun pitäisi itsekin sisäistää koko juttu. Nyt yritimme ottaa askel kerrallaan ja korjata ilman namia vähänkään vinot tai muutoin väärät asennot. Kyllä siinä on iso työ, mutta kai se kannattaa.

Tänään sen tajusin, toko ei todellakaan ole minun juttuni, yksinkertaisesti minun suuripiirteiset hermoni eivät riitä viilaamiseen ja höyläämiseen sentin tarkkuudella. Mikä idea siinä on? Kyllä me nyt tuo seuraaminen aiotaan hienosäätää, mutta siihen se jää.

Mutta kaiken kaikkiaan, ihan hyvät treenit meidän lähiviikkojen treenitahtiin nähden. Jäi ihan hyvä mieli itselle ja toivottavasti myös Aksulle. Kyllä se töitä teki ja sen näkee käytöksestä.