Taitaapa olla tuo treeni-into mennyt hieman liikaa veriin. Aksu kun tuntuu nauttivan noista treeneistä eikä juuri vapaapäiviä kaipaa, päinvastoin niin meidän treenimäärä lisääntyy.

Keskiviikkoisin olemme ilmeisesti bortsuporukan kanssa joko tokoilemassa tai hakuilemassa. Perjantai-iltaisin sain puhuttua itselleni ilmaiseksi (tai töitähän siitä ilosta saa tehdä) tokon alkeiskurssin 1. tason jatkokurssin. Totesin, että luotan Koirakoulu Pikkuhukan Tainan koulutustaitoon ja taitaa olla hyvä, että joku näkee kokonaisuuden, ohjaa treenit suunnitelmallisesti ja on alusta asti sama ohjaaja. Ei meidän touhuista muuten tule mitään. No lauantaina on sitten oman seuran tokot ja sunnuntaina hakutreenit. Niin ja onhan tuossa suunnitellut jo maneesitreenejä noiden kisaamaan tähtäävien pentujen kanssa. (mitä ihmettä me siellä tehdään, nolataan vain itsemme). Niin ja oikeasti, kyllähän me pelastuskoirapuolelle mennään seuraavana toukokuussa, sitten vain pitää tuota tokoilua karsia. Ihan hyvä vain, minä kun en siitä ihan oikeasti oikein ole innostunut. Nyt sitä sahataan sen takia, että kontakti ja ohjaaminen olisi oikeasti hanskassa. Mikään ei ole sen kamalampaa kuin holtiton hakukoira, joka ei omistajaansa kuuntele.

Jäähän tuohon kolme päivää vapaata, mutta nyt tämä tahti tuntuu hyvältä. Ja täytyy myöntää, kun tuosta kerran on aivoillaan työskentelevän koiran tehnyt niin Aksu alkaa hyppiä seinillä, jos me emme tee mitään ja minulla menee hermot sen toilailuja katsoessa. Ehkä tilanne olisi toinen, jos Aksu olisi vauvasta asti saanut olla kotikoira. Mutta on se niin, että olisi oikeastaan jo noin työintoisen koiran tuhlaamista, jos sen kanssa ei tähtäisi johonkin ihan tosissaan.

Jaa, mihin sitten? Kyllä tuo kasvattajan kertoma tokon alkeisluokka omassa bortsuryhmässä kesällä kiehtoo. Minkäs sille voi. Mutta ekoiksi kisoiksi sitä ei voi kuvitella, eli jos möllitokot ja edes yhden alkeistokokisan kävisi ennen sitä, ihan salaa, jotta ei ole ketään nauramassa. Jälkeenpäin sitten voisi kertoa, jos meni hyvin, muutoin olisi vain hiljaa ja nuolisi haavoja. Ei olisi katsojiakaan. Katsoo nyt, missä vaiheessa olemme keväällä. Voihan olla, että kaikki menee ihan persiilleen ja minä heitän hanskat tiskiin.

Tällä hetkellä ei voi muuta kuin pyöritellä päätä. No ok, paikoillaan olot toimii taas, tällä erää olen palkkauksen antanut vapaa-käskyllä ja heittänyt lelun kohti. Se tuo ryhtiä Aksuun. Maahan makuussa ei ole ongelmaa, siellä se jössöttää vaikka hamaan tappiin asti. Hypyt on lennokkaita, tänään ensimmäistä kertaa tein niin, että heitinkin makupalan esteen yli. Jaa, en tiedä onko se edes ok, mutta no sen näkee sitten. Vaihtelemme hyppytekniikoita tosi paljon. Ja jos tässä välissä jättäisi tuon sivulle menon ja seuraamisen kokonaan pois. Kai se jossain vaiheessa korjaantuu. Takaa tuo jo tajuaa oikeastaan käsiopastein mennä ihan ok. Oikea paikka löytyy 90% ja jos on virhe asento, astun vain pari askelta ja pyydän sivulle niin toinen tulee suoraan oikeaan paikkaan. Olen nyt tehnyt tuota aika usein, eli oikea paikka ja kävelen muutaman askeleen ja pyydän uudelleen sivulle. Seuraamista en edes viitsi ajatella. Saan Aksun seuraamaan nameja, en minua. Enkä oikeastaan edes tiedä mitä tehdä korjatakseni tilanteen. Aksu vain ei ole valmis kontaktissa etenemään. Mutta hei me osataan leikkiä ja oikeastaan jotkin asiat toimivat lelupalkalla. Tämä on suuri edistys. Tänään meni sitten uusi treeniliivi rikki, kun vetskari ei antanut periksi.

Takaisin aiheeseen. Kyllähän se mielessä on edelleen, että jos sitä vaikka seuraavana vuonna saisi bh-kokeen suoritettua alta, ei sitäkään sitten tarvitsisi jännittää. Mutta kyllä säännöt oli tässä vaiheessa aivan hepreaa, että jos me ei esim. tuota kuuluisaa odottamista hiljaisena saada aisoihin saadaan unohtaa koko juttu. Ja ei sitä voi kuvitellakaan, että liikkeet olisi hanskassa. Mutta no ei kai se pidäkään puoli vuotiaalla. Pitää muistaa, että tuo on pentu. Tai totta puhuen, Aksu kyllä osaa tuon muistuttamisen hoitaa itse. Aikuista siitä tällä erää ei saa tekemälläkään.

Niin bh:n jälkeen saisi keskittyä pk-treeneihin ja jos sitten pari vuotiaana saisi ensimmäisen pelastuskoira kokeen suoritettua ketteryys- ja tokokokeineen. Sitten saisi sen koiraverovapaudenkin. Siis neljäkymppiä hei haloo. Pitäisikö yrittää jo seuraavana vuonna? Sen olen päättänyt, että minähän sitä en tuosta koirasta maksa. Piste.

Onko se oikea motivaatio? So what, enpä ole kenenkään kuullut tavoittelevan noilla perusteilla ja hiljaiseksihan se väen on pistänyt. Ai miten niin omituinen tavoite, ehkä me olemme omituisia?