Eilen taas ei raksuttanut, kun mies sanoi Aksun kuullostavan aivan sukelluslaitteen kaikuluotaimelta. Siis täh, miten ihmeessä. Sitten hän sanoi, kuuntele nyt kun se nikottelee. Ja hei niinhän se olikin, aivan yksi yhteen. TAAS uusi ääni!

Sitten aloin miettiä, mitä kaikkea ihmiset ovat päästäneet suustaan Aksusta.

Nuo silmät nyt on ihan oma luokkansa. Jossain vaiheessa kyllä hankin vaalean sinisen ja ruskean piilolinssin itselleni. Aivan varmasti! Niin onko sillä kaihi, onko tuo ihan normaalia, näkeekö se sillä mitään. Oikein häkeltyy nykyään, kun vastaan tulee ihminen, joka ei kommentoi silmää. Niitä ihmisiä on vähemmän, kuin yhdessä kädessä sormia. Sitä oikein huomaa, että tekisi oikein mieli sanoa silmästä jotakin, jos toinen ei huomaa sitä erikoisuutta.

Itse sitä tietty ajattelee koirastansa ihan omalla tavalla. Siis olen vannoitunut, että tuo on paras koira, mitä olen koskaan nähnyt ja niin minulle sopiva. Siis Remoa mitenkään väheksymättä, mutta joskus jonkin kanssa kemiat kohtaa. Se on sukulaissieluisuutta vaikka sitä miettii olenko minä noin haastava, itseriittoinen tai tilanteita hallitseva? Tuskin, mutta se onkin jo opittua. Niin hössöksi tuota ei voi sanoa tai araksi tai pelokkaaksi. Mutta kekseliääksi ja jopa ärsyttävän älykkääksi. Tasapainoisen hyvän hermorakenteen tuo minusta omaa sekä mielettömän hyvän tilanteiden lukutaidon ja varovaisuuden. Vaikka ei sitä uskoisi, kun katselee, miten Aksu metsässä kulkee. Siellä kun ei ole mahdottomia tilanteita. 

Joskus tuntuu, että se on melkoinen vaahteranmäen eemeli, siis kiltti ja kuuliainen, mutta aikamoinen epeli. Siis eemelihän ei koskaan tehnyt mitään kolttosta kahta kertaa eikä tahalleen. Uskollinen ja toisen huomioonottava se on. Ja siihen ei lasketa sitä, että jotkut lapset vain riehaannuttavat liikaa ja otteet on melkoisen rajut. Mutta ne lapsethan oikein kerjää sitä. Se ikävä puoli vain on, että kotona on yksi sellainen. Ja päällepäsmäri Aksu on viimeisen päälle. Vaikka se kyllä alistuu melkoisen hienosti, jos toisella koiralla vaan Aksun mielestä on auktoriteettia riittävästi. Valitettavasti niitä koiria on vain aika harvassa.

Homo se taitaa olla, tai siis ehdottomasti bi-seksuaali. Sen verran hylkyttämistä löytyy myös uroksia kohtaan ja ilmeisesti se nykyään on molemminpuolista, urokset tuntuvat astuvan tuota pentua oikein mielellään. On se kotonakin huvittavaa katsella Aksun ja Remon touhuja. Silloin, kun ei voi olla nauramatta. Remo, kun ei edes katso miten päin Aksu on, kunhan vain joku osa on alla. Onneksi vielä on tuo 15 sentin turvaväli, ilmeisesti jalat eivät taivu tai sitten Remo ei vain halua lisää tuollaisia kauhukakaroita.

Mutta Aksu, se on tajunnut, että Remo on aivan liian iso pala paitsi SOHVALLA. Kekseliäs pentu on nimittäin tajunnut, että kun seisoo sohvalla on suurempi kuin Remo. Siitä on sitten hyvä nylkyttää toista päähän. Miksi aina päähän, ehkä siksi, että Remo aina yrittää saada toista leikkimään ja se pää on aina tyrkyllä. 

Mutta takaisin vertauskuviin. Oma lukunsa on nämä käyttäytymisihmettelijät. Onhan se hienoa saada kehuja, mutta ei me nyt niin erikoisia olla. Haukkuisi tai ojentaisi toisen käyttäytymisestä edes joku, se olisi aivan yhtä häkellyttävää, kuin silmien huomioimatta jättäminen. Ne ei olekaan tulleet meille kotiin katsomaan... 

Joo, on kuulemma parhaiten käyttäytyvä koira, ihanan rauhallinen, tasapainoinen, miten se tottelee noin, miten ihmeessä tuohon voi luottaa noin, olette kyllä tehnyt tosi paljon töitä, upea luonne jne. Paras kaikesta oli kyllä ohjaajan kommentti. Sä saat kyllä jossain vaiheessa tehdä ihan oikeasti töitä, tuo kun on niin älykäs ja työintoinen. Se on jäänyt todella kirkkaana mieleen, oikein kutkuttaa, mitäs kaikkea tuo keksii ja riittääkö oma kapasiteetti, Aksun kyllä riittää. Kyllä se on peiliin katsominen, jos jossain vaiheessa menee kaikki penkin alle. Toisaalta se asettaa itselle oikeastaan aika paniikin ja itseluottamuskriisin.

Ehkä on paras palata siihen vanhaan hyvään ajatukseen, että me tehdään tätä ihan vaan huvikseen eikä meidän tarvitse pärjätä. Mutta oikeasti, aikoinaan Eeva kun sai maistaa omenaa niin itselläkin nälkä ja kiusaus on melkoisen suuri. Täytyy vain toivoa, että seuraukset eivät olisi aivan Eevan luokkaa. Kai sitä ihminenkin vuosituhansien saatossa jotakin on oppinut ja geeneihinsä imennyt.