Tuosta jätkästä tulee todella hyvä pituushyppääjä. Se on tässä nähty ojia ylittäessä. Jostain syystä kun nuo aiemmin pienet ja kuivat ojat ovat täyttyneet vedellä eikä niistä pääse samalla tavalla yli kuin ennen.

Tässä ihaillen olen saanut seurata Aksun tekemiä loikkia. Se ihan oikeasti ottaa hurjan vauhdin ja hyppää 1,5 metrin ojan kevyesti kastelematta tassujaan. Jälkimmäisestä olen todella kiitollinen. Nimittäin Remo menee tyynesti kävellen eikä välitä rapaisista kintuistaan. Sillä kun tuo turkin laatu on vielä semmoinen, että se ei puhdistu sitten lainkaan.

No eilen sitten minä olin jostain kumman syystä lenkillä edessä. Pysähdyin varovasti ojan viereen ja yritin astua kaatuneiden puiden päälle kastumatta. Aksu selkeästi katsoi minua hieman kummastellen ja sitten se päätti, että kai tuo typerä ihminen tarvitsee hieman mallia miten tämä homma hoidetaan. Niin se vetäisi paikallaan seisoen samaisen ojan hienosti loikaten.

Kyllä sitä sitten ryhti ja koko olemus oli niin polleeta. Näin hommat kuuluu hoitaa!