Tulipa sitten käännähdettyä bortsukentällä. Meidän väkimäärä alkaa vähentyä aika huolestuttavasti.

Joo, tuli sitten otettua ylimääräiset innot vauhdikkailla luoksetuloilla. Kenenköhän idea se oli, että leikkimällä innostetaan innokasta koiraa innokkaaseen luoksetuloon? Siitähän seuraa sitä mitä kaikella oletuksella seuraakin, raivokkaan innostunut päällehyppäys lelua kohti. Eipä ole ennen käskyn alla hyppinytkään vaan hienosti pysähtynyt eteen. Eli sitä sitten jouduttiin hillitsemään intoa, jotta saadaan tämäkin virhe korjattua. Miten minä oikeasti osaan???

Juu otin sivulle menoja ja pieniä seurauttamisia. Jess, enää ei tarvitse kyykistyä vaan riittää kädellä ohjaus. Vielä me siitäkin päästään. Nätti asento (aivan riittävä minulle) ja kiinteä kontakti. Ainakin minä jotakin osaan. Hassua oli se, että kun yritin seurauttaa niin se nyt meni miten meni, mutta sitten kun lähdin kävelemään ajatuksissani silloin, kun olin toisen sivulle pyytänyt seuraaminen kontakteineen ja paikkoineen oli aivan mahtava. Hassu tapaus, no onneksi sentään minulla oli älliä, että osasin kehua kunnolla. Kun toistin jutun niin sama juttu. Siihen sitä jätettiinkin.

Joo maahanmenoja ja paikalla oloa luoksetuloineen sitten harjoiteltiin. Ei siitä mitään sen enempää, näkyy, että sivullemenoa ja seuraamista ollaan harjoiteltu pääsääntöisesti. Ruutu oli ihan kiva juttu, se tajuttiin hyvin ja intoa sille riittää.

Mutta sitten tuli päivän paras opetus ja oikeastaan minun tyytyväisin hetkeni. Nimittäin ensimmäinen odotus yksinään. Siellähän se innokas haukahdus tuli, mutta kun sanoin äärimmäisen painavan sanan niin Aksu teki jotakin sellaista jota olin jo kuvitellut, että se ei edes osaa. Nimittäin ensimmäistä kertaa elämässään Aksu alistui minulle! Siis onhan tuo antanut periksi, jättänyt kielletyn asian tai totellut kuuliaisesti, mutta ei koskaan niin, että selkeästi olemus olisi alistuva pyydelleen anteeksi, anteeksi ei mun ollut tarkoitus. Minähän jo melkein häkellyin. Kyllähän Aksu koirille tuota on tehnyt joskus, mutta sekin on ollut vähän sellain ennakoiden toisia rauhoittaen.

Sanoin vain rauhallisesti hyvä ja kävelin pois, odotin hetken menin paikalle lempeästi kehuen ja rauhoitellen. Menin uudellen pois, niin eiköhän tuon tarvinnut sitten uudelleen kokeilla (kyllä tuo sen verran luupää on) ja tällä kertaa ei tarvinnut edes hirveästi ärähtää niin sama reagtio, toistin saman rutiinin ja kolmannella vai neljännellä kerralla sain mennä jo saman matkan ilman haukkumista. Ei siinä paljon tikulla viitsinyt sörkkiä, odotin hetkin ja menin HILJAISEN koirani luokse kehuen kovasti ja vein kakaran autoon. Uskomatonta.