Juu menipä tuo viikko vauhdilla eikä Aksuun juuri tullut treenailtua. Tosin kävimme säännöllisesti pidemmällä lenkillä kodin alueen ulkopuolella joko hihnassa tai vapaana ja ihan KAKSIN. Se teki molemmille hyvää.

Sillä taustalla oli sitten ihan "mukava" mennä treenaamaan uuteen ryhmään. Tuli siinä kauhuissani kokeiltua torstaina osaako tuo jätkä enää yhtään mitään. Muistissa, kun oli tuo maahan makuun unohtaminen. Sitä sitten huokaisi ja syvään, kun tuntui, että Aksu päinvastoin osasi liikkeet paremmin, kuin aikoihin. Upea jätkä, tauko siis tekee välillä hyvää. No perjantaina pariin otteeseen treenasin seuraamista, se kun on se vaikein osuus.

Juu, ryhmässä tuli huomattua, että nakit on pirun hyviä. Siis oikeasti, tuo ei nähnyt tai kuullut juuri muuta kuin nakit ja nakilta tuoksuvat sormet. No treenit meni hyvin, tosin tämä kerta olikin lähinnä katselmus, mitä koira osaa. No maahan makuussa ja istumisessa meinattiin filmata (ensimmäistä kertaa elämässä) tyyliin, jätänpä pepun viisi senttiä maasta. Yritä nyt siinä sitten vaatia, että hei haloo sä et ole tehnyt tuollaista etkä tule tekemään.

Sitten tuli kompastuskivi, jota kirosin seuraavana päivänä. Nimittäin liikkeestä istuminen. Ihan oikeasti. Jätin käskyttämisen ja ajattelin, että jos haluan tuon kävelevän tarkkaavaisesti tarvitsen namivahvisteen. Kaikki meni enemmän kuin loistavasti. Paitsi eihän sitä Aksu-pieni malta olla istumassa, kun minä vein ne niin mainiot nakit pois.

Minä olin tyytyväinen, pidän Tainan (Koirakoulu Pikkuhukan) koulutustyylistä ja huokasin, että onneksi on yksi ja sama kouluttaja, ettei tarvitse hirveästi poukkoilla tyylistä toiseen.

No seuraavana päivänä, kun otimme aamulla tokoa minun järkytykseni oli suuri ja täytyy sanoa, että minulla on kahdesti mennyt täysin herne nenään tokoa treenatessa. Silloin, kun Aksu unohti maahanmenon ja eilen aamulla. Sitä vain yritti hillitä kiroilun ja koiran manaamisen ja samalla raksuttaa, että miten saan tämän treenin lopetettua edes jonkin asteiseen hyvään suoritukseen.

Nimittäin kauan ja hartaasti tekemäni työ seuraamisessa oli kadonnut täysin eilisen liikkeestä istumisen myötä. Se, että olin saanut Aksun ottamaan kontaktin minuun eikä namiin ja seuraamaan tiiviisti muutaman askeleen oli hävinnyt yhden yön aikana täysin. Minä olin ulalla. Ja Aksu tajusi sen heti. Kun sä et tyhmä ämmä tajua mitään niin en minäkään kyllä viitsi vaivautua. Ja jälki oli sen näköistä. Sain sökerrettyä edes pienen kontaktin ja lopetimme siihen.

No iltapäivän treeneissä yritin Maran (kouluttaja, joka on todella hyvä) kanssa miettiä mitä tehdä, hän katsoi meitä työskentelemässä ja totesi stop. Eli takaisinpäin ja rajusti.

Eli, kun sivulle meno ja siinä kontakti toimii, niin opetetaan seuraa sana uudestaan ihan ensin paikalla ollessa ja sitten kun kontakti säilyy astuu askeleen pari ja mielettömät kehut.

Siinä samassa otimme leikkien innostusta nostaen ja lelu pois jos vahingossa tulee puhdasta seuraamista niin kehut ja leikki. Tämä nyt korjasi tilannetta hyvin.

Mutta sitten on vielä ongelma tuossa treenatessa liikkeestä istumista. Sitten mietin, että onnistuuhan meillä aikaisemmin pujottelutkin niin mikä ero tässä nyt nuo liikkeesä istumisessa on. Se, että teen liikkeestä istumiseen lähdössä eleilläni seuraamiskäskyt vaikka en käytä sanaa niin se sekoittaa Aksun ja pujottelussa toimin erilailla. Nyt vain pitäisi miettiä mitkä ne eleet on ja miten saa Aksun yhdistämään tuon liikkeestä istumisen eri toimintona kuin sen, että seuratessa otan pari askelta, pysähdyn ja Aksu istuu automaattisesti.

No ehkä keksin sen jossain vaiheessa, tai pistän pääni pensaaseen. Miten minulle pitääkään vääntää rautalangasta joka ikinen asia. Nyt tajuan, että mun olisi pitänyt kuivatreenata ohjaajan kanssa ensin ja sitten ottaa vaikka ihminen koiraksi, joka tietää miten koira toimii minun käskystäni ja sitten vasta alkaa kouluttaa koiraa. Olenko oikeasti näin tyhmä tai häslä...

Onneksi Aksu on sen verran viisas koira, että se pystyy mukautumaan minun töppäilyihini. Yleensä. Ja onneksi meillä ei nyt muutenkaan hinkuja ole tokon puolesta.