Nyt alkaa sitten varsinainen bh-kaupunkiosuus-koulutus. Nimittäin Aksu muuttaa osittain kaupunkiin. Vuokrasimme tosi kivan kämpän minulle työtilaksi ja poikien kuljetuksia helpottamaan. Jos 120 kilometriä joinakin päivinä joutuu autolla kulkemaan niin joku on tosi pielessä. Yllättäen asunto on 20-luvun omakotitalon alakerrasta 2 huonetta ja keittiö. Mihin me tuosta kansallisromantiikasta pääsisimme, minä olen aivan ihastunut.

Koirat kulkevat minun mukanani päivisin ja osittain myös yötä kaksiossa, miksiköhän sitä alkaisi kutsua? Saa sitten hihnalenkit, haukkumisen ja toisten koirien luokse himoitsemisen.

Himoitsemista tuli mieleen, meillä kävi tosi kiva kolmivuotiainen tyttö! Voi sitä pepun nuolemista ja astumista. Sitten toinen antoi ihan mielellään. Kiima oli joulukuussa, joten puoliasseleita ei ole luvassa. Ei riitä että Asseli olisi ollut perässä kiinni, mutta että tuo leikattu vanhuskin yritti pukille. Voi 55 senttistä hoikkaa koiraparkaa. No onneksi pojilla oli sen verran järki päässä, että komentoa tottelee. Johan sitä kymmenennen kerran tajuttiin, että kyllä minä olen ihan oikeasti mustasukkainen.

Sitten sitä oltiinkin aivan puhki, voi noita miesten hormooneja. No olihan päivän urakka suoritettu. Vihdoinkin pääsen meidän matkustelevasta kevythäkistä eroon! Se menee juuri tuolle ihanalle tytölle ja me ostetaan kunnon metallihäkki, joka olisi heti alunalkaen pitänyt hankkia.

Samoin hakusessa on kunnon kankaasta tehty peti. Kolme aikaisempaa kokikin rajun kohtalon, mä en tajua, miksi nekin pitää tyhjentää ja repiä apinanraivolla. Samoin nyt sitten lähti langat piiloon, nimittäin minun tullessa kotiin ei ollut kiva löytää innostunutta koiraa, jonka perässä kulki lankakerä. Onneksi lanka oli tarttunut vain hampaiden väliin! Taitaa meillä vihdoinkin olla onni myötä tai sitten tosiaan sain joululahjaksi sitä mitä pyysin, nimittäin lääkärittömän vuoden.

Siis miten ihmeessä saamme herran aktiivisuuden yksinollessa loppumaan. Ei riitä, että käymme hyvällä lenkillä ja treenaamme kaiken päälle. Onneksi pääsemme hakutreeneihin sunnuntaina ja nyt vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa viimein treenaamaan tuota esineruutua. Jo tuossa on tullut katseltua Hannan sisätreenejä ja kuumeisesti sitä odotellaan raunioiden alkeiskurssia. Tosin sinne on karsinnat, mutta uskon, että tuo kakara ne läpäisee mennen tullen. Sen verran vikkelä se on jaloistaan, eikä pelkää mitään (valitettavasti) ja kulkee alustalla kuin alustalla. Hei näkisitte miten parisängyn alta pääsee parissa sekunnissa. Siinä ei kirsu tuhise.

Mutta silti, oikein hävettää, kun lukee sisson treenejä. No yritän kovasti lohduttautua, että minulla on kaksi erittäin aktiivisesti treenaavaa poikaa. Niillä kun niitä on enemmän kuin laki sallii, mikä järki on kuljettaa kymmeneen eri treeneihin viikossa. Ehkä se jossain vaiheessa helpottaa ja täytyy sanoa, että jos Aksua ei katso pirukaan ilman aktivointia, niin aivan sama on tuon meidän nuorimmaisen kanssa. Vitsi kun sen energian saisi jostain itselleen.