Päätavoitteemme on yllättäen se, että tuota eläinlääkärin ovea ei tarvitsisi avata, ei tapaturman eikä sairauden osalta. Saa nähdä miten se onnistuu, ei varmaan moni löisi vetoa onnistumisesta.

Joo kai sitä pitäisi muutakin suunnitella. Alunperinhän minä halusin saada hyväksytyn tokotuloksen ja suoritettua BH-kokeen. Kunhan nyt Aksu paranisi kunnolla niin päästäisiin treenaamaan. Kova intohan sillä on, mutta tuo keskittyminen ei ole parasta mahdollista luokkaa energialatauksen vuoksi.

Niin neljäs antibioottikuuri loppuu huomenna. Kyllä sitä on vahdannut ja pelännyt, että tauti uusisi. No neljäs päivä, jolloin yskää ei juuri ole ollut. Tosin riehua ei saa yhtään edelleen, koska silloin kurkkua kuristaa. Kai se sitten on vieläkin arka. Mutta pihalla voi jo hieman juoksennella, tosin kymmenen minuuttia maksimissaan, muutoin aletaan haukkoa liikaa. Niitä kymmeniä minuutteja sitten mahtuukin päivään useampia.

Nyt tosiaan on sikaenergiaa taas näkyvissä. Tänään kokeiltiin mites treenaaminen jo sujuisi, kun eihän Aksun pää enää kestä tekemättömyyttä. Meinasi kyllä itku tulla. Takapakkia on tullut ihan mielettömästi, eikä siinä juuri auta toisten lohduttelut, että kyllä ne liikkeet nopeasti mieleen palautuu. Aluksi Aksu ei edes tiennyt mitä sivulle meno tarkoittaa, hei saanko mä seistä. Ai istua, no kelpaako tämä, jos olen metrin päässä. Ei vai, no oletpa vaativa, kai tämä sitten käy? Ja tulihan se sieltä. Jatkettiin helpolla eli istumisella, paikalla olo ja luoksetulo sentään toimivat, mutta liikkeestä istuminen... Ei kai sitä voi liikaa vaatia. Ensimmäinen koko pysähdys ok, toinen samanmoinen toimi jälleen, mutta että pitää istua ja yksin. Ei kiinnosta, puskassa on kivoja multapaakkuja. Mitä tuon kakaran päässä liikkuu?

No kokeilin sitten Aksun yhtä lempparitoimintaa nimittäin hyppyjä. 40 senttiä ja vitsi kun ne jalat ei jaksa nousta, eiks tästä laudasta voi vähän ottaa tukea. No onneksi sentään kakara tajusi hypätessään kääntyä jollakin tavalla ja seistä, vaikka sitten kun tulen viereen niin eiköhän sitä innokkaasti, mutta hieman epävarmasti astella. Sitä kun ei malta odottaa, nakki on niin hyvää!

Seuraamisesta en edes viitsi sanoa, maisemat kun on niin mukavia. Maahan sentään osataan mennä ja seisomassakin maltetaan pysyä.

Eli meidän tavoitteet ovat niin kaukana, että ihmeitä saa tapahtua, että me pääsemme tokokisoihin edes toukokuussa. Onneksi toinen on ihan täpinöissään vaikka keskittymistä ei ole sitten juuri lainkaan. Eihän Aksu tuollainen hössö ole.

Huomenna sitten, jospa se siitä...