Iskee ilmeisesti sitten murkkuikää, hormoonit jyllää, kuulo katkeaa ja teinimäisesti valitetaan pidä mutsi suus kiinni, kyllä mä tiedän mitä minä haluan.

Siis ei millään sillä, ettäkö Aksu nyt täysin pois käsistä olisi, kyllä edelleen meillä ollaan unelmia, ne kotisäännöt on niin itsestään selviä, mutta treenatessa sitten ollaankin polleaa. Ja senkun tietäisi miksi näin on.

Tokossa sen huomasin eilen ensimmäistä kertaa. Nimittäin olemme treenanneet ehkä virheellisestikin vain kotona ja kotipihassa. Hienosti siinä olemme edenneetkin, joten suurena järkytyksenä minulle tuli ihmisten ilmoilla se, että kakaraa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Liikkeet tehtiin, jos tehtiin laiskanpulleasti ja mielenkiinto oli täysin kadonnut. Jokainen rasahdus, ääni ja lumikinos nyt vain oli niin mielenkiintoisempi. Jos totta puhutaan, näin penkin alle emme ole koskaan menneet. Namit oli uusia, mutta silti (testasin hätäpäissäni illalla ja toimi ihan hyvin). Kontakti oli täysin hepreaa ja sitten menin siihen lankaan, että ok, katso, nami, katso, nami. Jos tottelet edes hetken niin jo on hienoa. Ei tuo herra typerä ole, mutta minä olin. Nimittäin sen verran kakara oli kukkona tunkiolla hakumetsässä, että minähän määrään tahdin sanot mitä sanot. Siis noin kärjistettynä. Olisi pitänyt ärähtää jo eilen, että käyttäydy kunnolla, sillä jälleen kerran Aksu huomasi aidassa pienen pienen raon, josta on hyvä karata. Se kun on siinä tosi mestari. Mutta ainakin toistaiseksi, koira on saatu raosta takaisin ja rakokin tilkittyä.

En usko, että kyse olisi siitä, etteikö Aksu osaisi liikkeitä, mutta ilmeisesti minun auktoriteettini on liian pieni, kun vastassa on paljon mielenkiintoisempaa.Se täytyy myöntää, että nykyään sitä on kiinnostanut muiden koirien hajut ja äänet paljon enemmän, mutta ei se silti treenejä ole estänyt. Tosin emme ole treenaanneetkaan ihmisten ilmoilla.

Siinä voi sitten olla sekin, että Aksulle tuo toko tuollaista virkamiestoimintaa, ollaan töissä kahdeksasta neljään, saadaan palkkaa ja hoidetaan hommat kunnolla ja se siitä. Eli traivia ja intoa tekemiseen ei niin paljoa ole, kuin olisi tarpeen. Mutta ihan oikeasti. Pitikö tämäkin nyt kokea. Minä olen ollut niin niin tyytyväinen, kun Aksulla on ollut hyvä keskittymiskyky treenata missä tahansa paikassa. Kyllä kieltämättä tuli mieleen jälleen kerran tänään, että eikö Aksu meidän ole paljon mukavampaa laittaa rinkka selkään ja lähteä metsään vaeltelemaan, kuin treenata jotakin typerää liikkeestä istumista tai ihmisten etsimistä metsästä, jonne ne eivät ole edes oikeasti eksyneet.

Tai no ehkä kaivan sittenkin esiin nuo narupallot ja keitän lihaa namipaloiksi ja hurautan treenikentälle...