Nyt olemme suurinpiirtein samassa pisteessä treenatessa, kun olimme ennen sairastumista.  Ja hei päähän tosiaan mahtuu mikä on seisominen, istuminen tai makaaminen. Kyllä sitä aloittaessa meinasi itku päästä...

Hakuilua ei ollut viime sunnuntaina ja lauantainkin treenit jää väliin helsingin keikan takia. No ehkä joskus. Nyt olisi pieniä toiveita päästä Kangasalan porukoihin treenaamaan. Sitä odotellessa...

Nyt olemme kiinnittäneet enemmänkin tuohon tapakasvatukseen. Kakara on alkanut ottamaan itselleen etuuksia ja ilmeisesti nuo hormoonitkin hyrrää. Noiden kahden "toilailuista" saisi kyllä varsinaisen kuvasarjan, mutta en oikein usko sen olevan julkaisukelpoista. Sen verran rivoa toimintaa molemminpuolisesti, no huvinsa kullakin. Juu olen sitten minäkin päässyt osalliseksi. Jostain kumman syystä sitä joka toisessa välissä pyydetään rapsutusta jalkojen välistä. Ja Aksun tuntien se tuppautuu hienovaraisesti jalanpäälle, että tästä näin. Pitäisi kai oppia istumaan molemmat jalat turvallisesti maassa.

Voi poika parkaa.

Ja minua, sen verran on nuo kaupunki ulkoilut molempien kanssa ottaneet koville. Ainakin käsistä ja hermoista. Sitä kun alkumatka yritetään vetää toinen toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Välillä hihnat on täysin sekaisin, milloin itseeni kietoutuen, milloin kenenkin jalan alla. No nyt jokapäiväisen kävelylenkkien ansiosta voi sanoa, että meidän lenkit eivät ole enää piilokameran arvoisia. Kämpillä sisälläkin ollaan opittu yllättävän nopeasti olemaan hiljaa. Sitä kun ensimmäiset kerrat haukuttiin pienestäkin rasahduksesta. Nykyään tuskin viitsitään vaivautua päätä nostamaan. Ihan hyvä niin, taitaa nimittäin olla niin, että meidän perhe siellä eniten elämää aiheuttaa. Joskus tuntuu, että onko siellä muita naapureita ollenkaan. Mutta kyllä ne valot joskus päällä on ja askeleitakin aulasta kuuluu.

Mutta parasta, tehokuuri vessassa käyntejä on teettänyt tulosta. Pojan jalat ovat viimein saaneet olla rauhassa. Ilmeisesti ei ole enää mitään kivaa, kun purressa poika raahaa kakaran niskakarvoista vessaan arestiin. Kyllä se on niin nöyryyttävää, etenkin kun kaikesta hanttiin panemisesta huolimatta sinne vessaan viimein joutuu ennemmin tai myöhemmin. Viisi kuusi kertaa piti kuitenkin kokeilla, että josko tuo olisi jo luovuttanut ja epäilen, että aika ajoin palaamme asiaan.

Ehkä Aksusta joskus tosiaan tulee vielä mallikelpoinen koira, vaikka no, tuon tempperamentillä ja energialla sitä joskus tosiaan saa epäillä.