Ainakin aamulla iloa, vauhtia ja riemukkaita haukahduksia riitti. Ei sitten millään meinannut uskoa, että koko päivää ei ulkona voi viettää aamu seitsemästä lähtien.

Ennen töihin lähtöä ajattelin fiksusti tai vähemmän fiksusti ottaa pienet tokotreenit, jos kakara vähän tasaantuisi. Kyllähän nuo seuraamiset niin käännöksineen ja vauhdin muutoksineen oli melko mallikelpoisia, kontakti on nyt tuntunut parantuvan ja sivullekin osataan mennä kääntymättä. Edes joku puoli kunnossa.

Noh, paikalla olo oli huvittavaa katseltavaa,  siinähän tuo jökötti, mutta pariin otteeseen oli hyvin lähellä. Onneksi se peppu on liimattu maahan. Laiskasti tuo luokse juoksee ja taas, kun en ohjannut kädellä eteen niin eiköhän Aksu sitten mennyt vasemman käteni puolelle. Maassa makuu onnistui muuten, mutta ensimmäisellä kerralla, kun kiersin takaa niin eiköhän sitä noustu. Onneksi korjaantui toisella kerralla. Ettei vaan taas tuokin jäisi päähän muhimaan.

Liikkeestä pysähtymiset oli tänään sitten aivan hepreaa, ei niistä tullut mitään, ei kerrassaan mitään. Taidetaan sitten palata ihan alkuun tuon suhteen. Sitten otettiin ihan seisomisharjoituksia, se kun tuntuu välillä olevan hieman vaikeaa olla astuilematta tai pysähtymättä. Kai tuo menee sitten hinkkaamalla läpi.

Tänään keskittymiskyky oli nolla. Viimeiset aivojumpat toivottavasti hieman rauhoitti päivää. Nyt otin leikkiin käskyt. Se oli jotain aivan outoa ja näki kuinka raksutti miettiessä mitä sä tarkoitat. Olisi kai nuo harjoitukset pitänyt ottaa ensin... Joskus näinkin.

Maanantaina onkin sitten pelastuskoirien infotilaisuus, jossa ilmoittaudutaan karsintaan. Saas nähdä mitä tuleman pitää.