Ainakin ensimmäinen piti tänään hyvin paljon paikkaansa. Enpä olisi uskonut Aksusta löytyvän niin paljon energiaa, kuin tänään pelastuskoirien karsinnassa oli. Sillä keskittymiskyvyllä on ihan turha kuvitella, että pelastuskoiratoiminnasta tulisi meidän harrastus tänä vuonna. Tai sitten koirien taso oli karsinnassa huono. 26 koirasta 14 valitaan ja suoraan sanoen, minä en edes harkitsisi ottavani Aksua koulutukseen. No sen näkee sitten viikolla mitä tykkäävät. Ehkä ne arvostavat työintoista, energistä ja erittäin motivoitunutta kakaraani tai sitten ei.

Mutta minä en arvostanut, en ole kertaakaan hävennyt koiraani noin paljon. No okei, Remoa silloin, kun ohjaajamme yritti aikoinaan saada toisen syttymään leikistä. Syttyihän se, astumaan ohjaajaa...

Juu yhdeksältä kokoonnuimme raunioradalle odottamaan karsintaa. Aksu meni jo siinä vaiheessa aivan sekaisin. 25 muuta koiraa, aivan lähekkäin odotti vuoroaan. Yllätyin kuinka olemassa on noinkin laaja skaala erilaisia vinkumista muistuttavia ääniä. Ei korvia, ei korvia...

No ensimmäisenä aloitimme paukkuarkuudella. Sain Aksun pysymään sivulla, ei se mitään laukauksia kuullut, mutta se kyllä havaittiin, että naapurin koira käänsi päätään. Onneksi hihna oli lyhyellä, toinen paukku meni sitten onneksi ihan siedettävästi... Sen jälkeen testattiin rauniolla liikkuminen. Meillä oli rata, joka piti kulkea. Vauhdilla mentiin, tosin muutaman kerran piti muistuttaa Aksua, että nyt ei mennä sieltä mistä aita on matalin vaan pitäisi kiivetäkin. Hienosti meni, minä tosin pelkäsin, että tulee lääkärireissu, kun Aksu nyt ei juuri ehtinyt miettiä onko turvallista vai ei, mutta vaikeimmissa paikoissa sitä kuuluisaa maalaisjärkeäkin löytyi.

Sitten olikin pimeä huone. Epäilin jo alussa, että ei tuo kakara minua huoneesta edes viitsi etsiä. Ja niinhän siinä kävi. Hienosti löydettiin nurkassa oleva maalimies. Hitto, se ei edes reagoi vaikka kuinka tapitan. Ehkä tämä on uusi leikki, etsitään sitten joku muu. Vau, tuolla haisee. Ja niin sitä löydettiin sisäänkäynnin takaa maalimies ja kyllä sitä olisi joka koira ollut ylpeä niistä ilmaisuista! Ohjaaja nauraen sanoi, että kutsu koiraa. Minä kutsun ja Aksu tuli loukkaantuneena, että ei tässä mitään järkeä ole, mun kuuluisi saada palkka. Ei paljon lohduttanut, että näin niillä hakukoirilla usein käy ja Aksu teki puhdasta hakutyöskentelyä.

Sitten päästiin asiaan. Luoksepäästävyys ja taistelutahto. Voi vitsi kun joku viitsi rapsuttaa ja helliä. Kyllä siinä väkisin pistää tanssiksi. Ai että tälläinen tapaus meille sanottiin, olikohan se hyvä vai huono kommentti? No kun otettiin lelu niin hullunkiilto silmissä Aksu riehaantui ja mitään väliä ei ollut ketä piti ja millä leikittiin. Ainakaan arkuutta ei löytynyt.

No sitten tuli päivän ensimmäinen murheenkryyni. Ketteryysteline. En tiedä oikein mitä tapahtui. Ilmeisesti Aksu meni liian nopeasti telineelle ja kun se tipahti pelästyi niin, että meni aivan lukkoon. Nimittäin sen jälkeen ei kakara yksinkertaisesti uskaltanut kiivetä umpitikkaita. Kyllä siinä sai töitä tehdä, että ne läpäistiin, aivan kuten kapealla sillalla. Mutta hetekan pohjan läpi ei sitten menty millään. Aikani yritin, makkarat eivät kelvanneet, Aksu oli täysin jumissa, joten testi sitten suosiolla lopetettiin kesken. Outo juttu, mutta ei voi mitään. Nyt tiedetään mitä me tokokokeiden jälkeen harjoittelemme. Siis jos edes kokeisiin menen.

Makkararinki meni ihan jees. Tarkoituksena oli kulkea liinassa aivan omaa tahtia ja katsoa miten Aksu reagoi maassa istuviin ihmisiin. Kyllähän ne makupalat tuli syötyä. Ensimmäiseltä tosin aika nihkeästi, mutta toi toinen meni jo paremmin. Ei enää hötkyillyt.

Sitten tottelevaisuus. Ihan oikeasti tuo jätkä osaa, mutta tänään täytyy myöntää, että minä en olisi voinut olla yhtään sen kiinnostavampi kuin kivenmurikka, jota yksikään koira ei ole merkannut. Noin penkin alle emme ole menneet koskaan! Hävetti ja oikeastaan jo suututti. Keskittymiskyky nolla, toiset koirat 100 ja sen nyt sitten arvaa mitä siitä seuraa.

Onneksi testaus oli ohi. Tuossa välissä kun oli muutama hermoja kiristävä odotus tai kenen hermoja kiristi kenen ei. Aksulle ne oli juhlaa. Niin paljon kavereita, niin paljon tekemistä. Miettikää nyt laittaa lapsi huvipuistoon kaikkien toisten lasten kanssa ja pitää toista kädestä, että et mene. Ei siinä kuule yli-innokkaalla pennulla ole kivaa. Ei ollut minullakaan. Tuo typerys, kun meni vielä haastamaan ryhmän toisen saksanpaimenkoiran. Toinen raivostui Aksun tuijottamisesta ja murisi haukkuen melkoisen pelottavasti. Minun mielestä. Aksu vain totesi, että vai niin minäpä olen näin iso ja pörheä, katso nyt minun kippurahäntääni, että tules leikkimään. Ei minkäänlaista itsesuojeluvaistoa! Miten oikeasti ne toiset koirat vaikuttivat niin rauhallisilta ja hiljaisilta. Onneksi Aksu tyytyi vinkumaan, mutta silti.

Päivän paras oli ehdottomasti se, että eräs nainen tuli kysymään, että kumpis tuo on, sanoin uros ja siinä aikani jutellessa tajusin, että tuohan puhuu minulle australianpaimenkoirista. Hei tää on bortsu, ai on vai. En olisi uskonut. No vieressä oli Jessica, jolla on ensimmäinen bordercollie-pentue syntynyt totesi, että kyllä minäkin pidin tuota aussina. Meidän Aksua. Sai muuten samalla Aksu huomautusta kauniista linjoista. Joita ilmeisesti on hieman liikaa. Pääseepä herra laihdutuskuurille. Pitää ilmeisesti alkaa vähentää noi treeninamut ruuasta.

Mutta kaiken kaikkiaan, en olisi voinut enemmän päivään olla pettynyt. Eikä yhtään oloa paremmaksi tehnyt se, että kuulin yhtenä tärkeämpänä valintakriteerinä olevan ohjaajan ja koiran välinen suhde. Se on ollut aikaisemmin hyvä, mutta tänään sitä ei ollut lainkaan. Kamalaa käytöstä nuorelta herralta, jota olen luullut keskittymiskykyiseksi ja melko rauhalliseksi bortsuksi. Ehkä syy oli se, että olimme pari päivää kulkeneet vain hihnassa, jolloin etenkin tunnin juoksulenkit ennen treenejä jäi kokonaan ja olin syöttänyt Aksun ennen lähtöä, jolloin toinen ei ruuanhimossa tehnyt mitään. Mutta tulihan nämäkin sitten koettua. Soitin jo Tainalle, että mä perun koko hemmetin kokeen, en kyllä mene tuon kanssa enää yhtään minnekään.

No ehkä järkevin vaihtoehto on se, että otan tiukan otteen toisiin koiriin vilkaisemisestakin ja teemme mahdollisimman paljon häiriötreenejä. Joten minä olen sitten se hämeenpuiston koirarääkkääjä, ihan tiedoksi vain. Nyt vain odottelemme lopullista tuomiota...