Tuli sitten kokeiltua viimein Aksulle esinehakua. On aina pitänyt aiemminkin, mutta kun hakuilijoita ei ollut tarpeeksi niin oli hyvä vetää esinetreenit.

Meillä oli vain pieni kaista, jonka tallasimme. Päätimme kokeilla, miten Aksu tuo esineen ilman, että nostattaa taisteluviettiä, joten aloitimme ihan viemällä yhdessä esineen ja höpöttelemällä kivoja. Toistin jäi sanaa, josko tuo yhdistäisi sen. Menin keskiviivalle ja lähetin aivan kuten hakumetsään, mutta sanomalla etsi-sanan sijaan jäi. Ja sinne meni, suoraan esineelle, nosti ja toi vauhdikkaasti. Tuomisessa tiputti minun eteeni esineen eikä antanut käteen.

Toistin saman vielä kerran ja ilmeisesti Aksu tajusi mistä on kyse. Nyt vain tosiaan pitäisi tehdä toistoja, toistojen jälkeen. Samoin miettiä miten saisin Aksun antamaan esineen minulle eikä tiputtamaan. Ehkä harjoittelemme sitä kotona pudotettujen tavaroiden nostamisella ja pidämme nämä kaksi nyt erillään.

Sitten vähän ikävämpiä uutisia, Remo oli viimeisenä vuorossa ajatuksella, että kun tuo tykkää tavaroiden nostamisesta niin tajuaisiko se samalla tavalla jutun kuin Aksu. Herra pisti sitten parastaan. Jos et anna kerran anna niitä nameja heti, niin anna mun rauhassa haistella maata ja pidä namisi. Yritä sitten siinä jotakin... Remo siis on eläkkeellä ja piste. Tuossa vanhuksen kanssa keräsimme merkit ja Sanna, joka on eläinlääkäri kysyi minulta pitääkö Remo aina tuollaista ääntä. Hengityksen ei kuulu krohista tuolla tavoin. Hoffeilla on kuulemma vanhetessa yleistä osittainen kurkunpään halvaus, jolta ääni kuullostaa. Voihan tuo johtua muustakin, mutta normaali ääni ei kuulemma ole kahdeksan vuotiaalla koiralla. Ehkä nyt selvisi, miksi Remo ei jaksa enää kovinkaan liikkua. Ei herra saa kuulemma ilmaa riittävästi, jonka takia väsyy helposti. Ei tilanne kuulemma ole vielä paha, mutta pitää jossakin vaiheessa siis viedä Remo tarkempiin tutkimuksiin...