Tässä Kyösti-herra käheäkurkku sitten on Elviira-vaimoineen. Ehkä Kyöstin ääni jossain vaiheessa löytää vireensä, tällä hetkellä se muistuttavaa ehkä enemmän vanhan oven narinaa.

Aksusta ei ole nyt uusia kuvia, taitaa tuo kamera olla hieman hukassa.

Tänään olimme sitten katsomassa ensimmäisiä toko-kisoja. 20 koirakkoa alokasluokassa (jonka tietysti voitti bortsu). Aksu oli yllättävän rauhallinen, ainakin sitten tunnin istumisen jälkeen. (täytyy toivoa, että alokasluokka on viimeisenä mäntässä). Mutta kyllä tuolla jätkällä on uhoa. Tällä kertaa löytyi epäluuloinen aussi, sitä sitten jostain syystä on kiva tuijotella vinkuen häntä terhakkaana. Dominointi vaan yltyy, kun toinen murisee... Ei tuo aggressiivinen tai pelokas ole vaan no sanotaan, että pentulaatikkoon ei ole lorahtanut itsetuntoa kaikille sama määrä. Voin hyvin kuvitella, jos molemmat koirat olisivat vapaana... Herra kukkoilisi tasan tarkkaan niin kauan, kuin tajuaisi toisen oikeasti olevan vihainen ja hyökkäämässä, sitten madeltaisiin maassa anteeksi¨pyytävästi, ett hei leikkiähän se vaan oli ollaan kavereita.

Muuten joo, minä yllätyin siitä, että jätkällä edes oli korvia niinkin suuressa koirajoukossa ja minä jaksoin silti olla mielenkiintoinen jopa niin pitkälle, että treenausintoakin olisi ollut (ei me kuitenkaan kehdattu siellä mitään ottaa). Eikä tuo pahiten käyttäytynyt ollut, vaikka näkihän siitä, että täyskakarahan se on. Mutta sitten se tärkein, eli opiskeluvaihe. Aksu kyllä seurasi sen verran tarkkaan, että toivottavasti nyt oppi ne oikeat suoritukset (tai sitten se keräsi kaikki parhaimmat mokat omaan bravyyriinsa) . Olihan tuo kakara vettä juodessa menossa kentälle siihen tyyliin, että nyt on meidän vuoro. Hienohan se on, että intoa riittää, mutta ei siellä ollut pelleohjelmanumeroa varattuna.

Minä en tosiaan ole ennen tokokokeissa ollut, pk-puolellakaan näitä juttuja ei ole tällä silmällä tullut katselluksi. Tuomari Juha Kurtti oli tosi kivanoloinen ja rento. Muiden mielestä arvostelu oli hyvinkin positiivista, mitä niistä pisteistä, minulle teki hyvää nähdä erilaisien koirien suorituksia. Helpotus oli nähdä, kuinka paljon toiset antoivat koirilleen avusteita. Ei se maailma siihen lopu.

Mutta sen päätin, että jos näyttää siltä, että me emme ole valmiita me emme todellakaan mene kehään kokeilemaan miten se nyt läpi menee. Sen verran karmeita katsottavia joidenkin koirien suoritukset olivat. Minulla ei huumori riitä siihen, että saan juosta koirani perässä napaten hännästä viime hetkellä kiinni, kun vapausinto koittaa. Tai huhuilla perässä laahaavaa koiraani, että nyt seurataan. Tai nostaa koiraani mahasta, että nouse maasta istumaan. Okei, yksi liike voi olla epävarma, mutta jos koko kokeen onnistuminen edes välttävästi on epävarmaa niin anti olla. Tosin kaikkein kauhein ajatus on se, että nuo koirat ovatkin olleet ihan hyvällä tasolla, mutta jostain kumman syystä ei kiinnostanut. Sen kun tietäisi.

Mutta upeita suorituksia siellä oli, se oli jännä nähdä, että silloin, kun koira oli innostunut ja motivoitunut ja omistaja varmanoloinen ja kannustava niin pääsääntöisesti silloin onnistui suoritus. Meillä varmaan kiinnitetään tähän osioon nyt eniten huomiota. Koska omistajan epävarmuus ja ei voisi vähempää kiinnostaa koira oli taas siellä toisessa päässä oli aika karmeaa katsottavaa.

Toko-kisoissa ei ollut muuten yhtään armeijan käynyttä (okei, yksi saku-nainen, mutta ne treenaakin jälkeä). Niitä yleensä pk-puolella on vähintään kaksi. Ja oli siellä hassuja rotuja, joita ei yleensä ole tottunut näkemään.