Koiraa valittaessa toivoin kahta asiaa, johon tiesin, että en voi itse vaikuttaa. 1. koira olisi terve niin jaloiltaan kuin selästä. 2. koiran hormonit eivät rupeaisi jylläämään murrosiässä.

Ja mitä minulla jaloissani pyörii. Herra itsetietoinen maailmanvaltias, jolla tällä hetkellä on selkämuutos ja selkä jumissa. Jee. Tässä pari päivää olen miettinyt, miten voisin vaikuttaa tuohon ensimmäiseen. En ole keksinyt muuta, kuin laittaa Aksu jälleen kerran telakalle tokosta ja keskittyä hakuun ja raunioihin. Ne ovat ilmeisesti niin mielenkiintoisia ja koiria ei ole lähellä, että työinto ei häiriinny. Toisaalta kai tuohon keskittymiskykyyn jotain voi tehdä. Ensimmäisenä tulee mieleen kuuliaisuus minua kohtaan ja selkeä johtajuus.

Siinä meillä on parantamisen varaa enemmän kuin laki sallii. Otimme käyttöön pari lisä vaatimusta. Ensinnäkin ulos ja sisälle pääsee vain ja ainoastaan istumalla ja katsomalla silmiin. Samoin minä en huomioi millään tavalla silityksen kerjuuta vaan kutsun Aksun silloin kun minä haluan ja lopetan aina huomion itse. Suurimmassa osassa huomiota on aina jotakin työtä, joko aivojumppaa, noutoa, tokoa tai temppuja. Samoin Aksu saa tavata ihmisiä ja toisia koiria vain minun luvallani edelleen istuen ja katsoen silmiin. Jos opettelisi nuo asiat ja katsoisi sitten saisinko toisen keskittymään paremmin. Aiomme kaikista katseista huolimatta käydä edelleen koiratapahtumissa ihan sen takia, että herra suuriluuloinen tajuaa, että on ihan turha haikailla toisten koirien perään. Josko tuo nyt auttaisi jonkun verran.

Muuten heitän hormonijylläyksen ajaksi hanskat tiskiin ja jos syksyllä näyttää siltä, että sama meno jatkuu niin pallit veke suosiolla 1,5 vuotiaana.