niin ilmassa kuin Aksussa. Taisi jäädä tämän juhannuksen vaellukset tekemättä tai ainakin siirtyä parempiin ilmoihin. Poikien kanssa kun ei oikein mahdolliseen vesisateeseen viitsi mennä. Menee ne loputkin vaellusinnot. Aksu tosin ei sateesta piittaa.

Minä en ymmärrä tuota poikaa muutenkaan. Ikinä ei tiedä minkälaisella fiiliksellä nuoriherra sattuu olemaan kun mennään kentälle tokoilemaan. Tiistaina oli todella kamalaa. Keskiviikkona tokotreeneissä, jonne onnistuneesti menin sitten 5 minuuttia ennen loppua (kerrankos sitä ajan unohtaa) lopputreenit ja sen jälkeen omat treenit onnistui todella hyvin. Motivaatio oli kohdallaan vaikka täytyy sanoa, että liikkeet eivät ole enää niin hallussa, kun ne oli aikaisemmin.

Tällä hetkellä pidän tärkeimpänä tuota intoa tehdä töitä. Se oli myös kohdallaan Kyötikkälässä, jossa tiistain treenit oli. Kai tuon kanssa edelleen pitää käydä eri koirapaikoissa treenaamassa, jotta se kestäisi nuo hajut ja häiriöt paremmin.

Eteenpäin me kai olemme tässäkin taistelussa menneet, pieniä notkahduksia lukuunottamatta. Mutta jotta elämä ei menisi liian helpoksi on Aksu ruvennut komentamaan haukkumalla oikein kunnolla. Nyt vain pitäisi miettiä miten siitäkin saataisiin loppu. No onhan minulla taas aivojumppaa. Kun yhdestä ongelmasta pääsee eroon niin seuraava odottaa oven takana. Voi itku tuon koiran kanssa.

Onkohan minun toiminnassani nyt jotakin pielessä vai onko tuo kakara vaan niin... En viitsi sanoa edes mikä. Seuraavaksi aion keskittyä tuohon esineruutuun ja verestän muistojamme jälkiharjoittelussa. Hakuilu on edelleen jäässä, nyt sentään olen saanut luvan Pälkäneen metsien käyttöön ja olen menossa katsomaan aluetta viikon päästä torstaina. Ryhmään emme päässeet, se on täynnä. Mutta tuossa on viisi ihmistä, jotka ovat tulossa treenaamaan. Sitä ohjaajaa kun vaan ei ole, eli kovin suurta kehitystä ei ole luvassa. Omat taidot kun siihen ei riitä. Pelastuskoirista ei ole kuulunut mitään, kesäkuuta on vielä jäljellä. Foorumiinkaan ei ole tullut listaa, joten toivoa kai on. Eli pk-puolella on valitettavan hiljaista.

Naksuun olemme tutustuneet harvakseltaan, lähinnä kontakti on tällä hetkellä hakusessa. Joka osa-alueella. Pilliin olen puhallellut lenkeillä, silloin kun muistan. Ei tuo vieläkään osaa luoksetuloa ja vihellystä yhdistää, mutta pikkuhiljaa. En oikein suullista käskyä ja puhallusta viitsisi yhdistää. Vaikka luoksetulo olisikin täysin varmaa. Antiviagraa olemme edelleen syöneet, siitä nyt ei vielä osaa sanoa. Ehkä tuo haiseminen on vähentynyt. Nimittäin pariksi päiväksi pillerit unohtuivat ja haju tuli takaisin. Joten toivossa on hyvä elää.