Meidän pikkukananen oli pyöräyttänyt pesäänsä 12 pientä munaa. Me kun luulimme muninnan alkavan vasta syksyllä. Mutta johan kotkoilla on ikää 5 kuukautta. Niin se aika menee.

Ja täytyy sanoa, mikään ei voita oman kanan kananmunista paistettuja lettuja ja oman maan mansikoita vaniljajäätelön kanssa. Nam!

Muutoin meillä treenien osalta on ollut jälleen valitettavan hiljaista. Kävimme kolmen tunnin metsälenkillä lauantaina, hieman huonoin tuloksin. Ilmeisesti Aksu ei ollut edellispäivän reissustaan palautunut ja väsähti lopussa ihan täysin. Sami tuon pikkusen metsästä sitten loppuviimein kantoi viimeiset pari sataa metriä. Mutta veden kanssa oltiin tosi arkoja, hyvä kun tutusta paikasta järveen mentiin ja pysyttiin tosi lähellä. Eli tämä taas kertoisi siitä, että jotakin tosiaan tuolla omalla reissulla tapahtui.

Maanantaina olimme toki hakumetsässä. Otimme ilmaisuharjoituksia. Eli helpot piilot, maalimies eleettömänä niin kauan kuin minä tulen paikalle. Hienosti Aksu malttaa ilmaista siihen asti, kun tajuaa minun tulevan paikalle, sitten on epävarmuutta.

Mutta taas tuli kämmi, ajattelin, että kyllä maalimiehet voi olla samalla puolella eri reunoissa, mutta ilmeisesti Aksu näki tai kuuli taaemman maalimiehen ja sinnehän se meni suoraa lentoa. Mutta se mikä oli hienoa, tuli minun käskystäni (huudostani) ja ohjauksesta etsi oikean maalimiehen. Hieno suoritus!

Nyt sitten palaamme taaksepäin ja annan maalimiehen rauhassa palkata pitkän sarjan jälkeen ja käyn sitten vasta hakemassa koiran.

Tokoa emme juuri ole ottaneet, kyllä tässä on nautittu työnteosta, kesästä ja mustikoiden poimimisesta. Niin ja jos Aksulta kysytään, kohokohta lienee tuo pallon ilmasta ottaminen.

Mutta hei, jotain hyvääkin munien lisäksi. Selkä on paremmassa kunnossa, nyt hypitään autoonkin mallikelvosti. Mutta kovin se on vielä jännittynyt. Meillä oli jo hierojakin varattu maanantaiksi, mutta se peruuntui Miikun menon takia. Jos sitten lauantaina, kun treenaillaan taas ryhmässä.