On jäänyt taas purkaamatta noita treenejä vaikka kyllä me sentään jotain olemme tehneet.

Viime perjantaina aloitimme pitkästä aikaa tokoilun. Olin aivan varma, että ei tuo mitään muista, mutta tauko olikin tehnyt hyvää. Yrittämistä oli vaikka kyllähän treenamattomuus näkyi. Sitä ihmettelen, miksi Aksu luimistelee seuratessa. Jotkut sanoivat, että se johtuu selästä. Sain hieman korjattua tilannetta, mutta käännöksissä moinen tulee aika hyvin ilmi.

Nyt tuntui selkäkin olevan kunnossa ja uskallauduin ottamaan hypynkin. Hienosti toinen loikkasi, mutta jätin sen suosiolla yhteen. Paikalla olossa otin n. 1,5 minuuttia, turha sitä kokeilla tikulla jäätä, kun niitä epäonnistumisia oli tuossa pariin otteeseen. Mutta kiva oli kotipihassa treenata.

Lauantaina sitten menimme kentälle bortsuporukkaan, tosin ei meitä ollut kuin minä ja Miikku. Hienosti tuo malttoi keskittyä vaikka Miikun koiralla oli vielä kiimassa viimeisiä päiviä. Ehkä meidän hormoonihäiriöt alkaa pikkuhiljaa olla ohitse. Sain hieman noottia siitä, että seuraamisssa katson Aksuun päin. Niinhän se taitaa olla, kokeilin vain luottaa herraan ja Miikku katsoi Aksun perään ja kertoi jos kontakti katosi. Ehkä olin paineistanut katseellani nimittäin kontakti oli parempi.

Ei meidän tokoilu oikein suju mallikkaasti, mutta ehkä tämä tästä. Murkkuikä loistaa ja nuoriherra on selkeästi päättänyt olla Peter Pan, luonnonlapsi ilman huolen häivää.

Treenien jälkeen Miikku tuli kämpille hieromaan Aksun selän. Ei me oikein hyviä uutisia sieltä saatu. On kuulemma selkä melkoisen jumissa. Takaosaa ei Aksu vieraan ihmisen antanut edes kunnolla hieroa. No käymme nyt kerran viikossa hierottavana ja elokuun puolessa välissä kiropraktikko Matts Holmströmin käsittelyssä.

Sunnuntaina kävimme esineruutua ottamassa pelastuskoirien puitteissa. Hitsi vieköön olimme yli puoli tuntia ajoissa ja sitten unohdin katsoa lenkillä kelloa ja vartti sitä tuli myöhästyttyä... Eli tallaamiset jäi. Aksu ei oikein hiffannut koko juttua. Olemme kerran ottaneet aikaisemmin esineruutua, jotenkin tuo on vain jäänyt. Tarja innosti Aksua hanskan kanssa ja vei sen metsään ja minä lähetin Aksun etsimään. Hienosti tuo löysi hanskan ja lähti tuomaan, mutta jostakin syystä jätti hanskan loppumatkalla maahan. Yleensä Aksu kyllä tuo esineet perille asti, mutta ei nyt. Toisella kerralla veimme esineen yhdessä ja se nyt oli vielä huonompi. Lopulta leikitin, heitin ja päästin koiran matkaan. Se sentään sujui.

Olen kyllä kotona ottanut jonkin asteista esinenoutoa viemällä itse esineen Aksun ollessa paikalla ja lähettänyt Aksun tuo-käskyllä. Se toimii hyvin, mutta luulen, että tuo kakara oli vaan niin kovasti menossa hakutreeneihin, että meni sekaisin, kun ei päässytkään ukkoja hakemaan. Tuotakin pitäisi nyt sitten treenata.

Tänään sitten menimme pelastuskoirien tokotreeneihin. Treenit olikin nurmikentällä eikä vähän matkan päässä olevalla hiekkakentällä, kuten aiemmin. No reilu puoli tuntia siinä tuli touhuttua yksinään. Ihan hyvää seuraamista pienillä pätkillä. Hieman herpaantumista, mutta paljon parempaan suuntaan olemme menossa. Maahanmakuukin toimi pari kertaa. Toistoa tuo ei nyt kestä moisessa yhtään, mutta epäilen sen johtuvan tuosta selästä. Seisomiset näyttää ihan kivalta jo. Luoksetulo on edelleen hitaan puoleista. Olemme yrittäneet nopeuttaa tuota arvaamattomuudella eli kutsuessa lähdenkin juoksemaan ja heitän lelun taaksepäin. Tänään kikka ei toiminut, jotenkin Aksu pysähtyi minun liikkeeseen ja sitten uskaltautui toisella käskyllä juosta lelun perään. Tiedä nyt sitten miten tuohonkin pitäisi reagoida. Muutoin lähinnä tutustuimme uuteen patukkaan ja leikimme aika paljon. Noutoa tuolla otin muutaman kerran. Muuten ihan kiva, mutta patukkaa ei malteta luovuttaa. Tosin tuollaiset leikit ilman varsinaista käskyä on ihan hyvää treeniä nekin.

Lopulta totesin, että ei tänne ketään tule ja lähdin pois. Matkan varrella huomasin, että nurmikentällä on tuttua porukkaa eli meidän tuli sitten tehtyä toiset treenit pienen tauon jälkeen. Ensin tuo kakara oli sitä mieltä, että uusi kenttä uudet hajut ei tarvitse kuunnella. Pari kertaa piti ojentaa ja muistutella mitä me olimme tosiasiassa tekemässä. Aksu on edelleen välillä ravistettava ennen käyttöä. Alku seuraamiset oli aika kamalaa katseltavaa. Keskittymiskyky oli onneton. Jotenkin kuitenkin pienillä käännöksillä tuo tajusi mitä olimme tekemässä ja pienen päässä naksahti. Saimme pienen vinkin siirtää hihna vasempaan käteen ja namit oikeaan. Aikaisemmin Aksu on edistänyt tällä keinolla melko paljon, mutta nyt näytti oikein hyvältä. Tosin sivulla oloa pitää kädellä auttaa melkoisesti, muuten menee aivan vinoon.

Enää ei oikein maahanmakuut toimineet, enkä niitä yhden onnistuneen suorituksen jälkeen viitsinyt ottaakaan. Otimme pienen paikalla makuun siten, että toiset olivat vieressä juttelemassa. Samoin teimme ensimmäisen kerran häiriöryhmän. Hienosti Aksu oli välittämättä ihmisistä ja malttoi seurata ja istua mallikelvosti.

Varsinainen treeni alkoikin sitten, kun kolmatta viikkoa kiimassa oleva narttu tuli paikalle vetämään omat treenit. Jännityksellä odotin, että mitä tuleman pitää. Hieman tuo kävi kuumana ja kärsimättömänä, mutta mikä hienoa pää kesti pienet seuraamiset, kontaktiharjoitukset ja paikalla makuut. Ilmeisesti meidän makuuttamiset toisten koirien treenatessa alkaa tuottaa tulosta.

Treenien jälkeen kävimme moikkaamassa Pilkkua ja Almaa. Voi meidän poikaparkaa. Hyvä kun sisälle uskalsi mennä. Siellä sitä mentiin maata myöden häntä heiluen. Kovasti olisi tehnyt mieli leikkiä, mutta jostain syystä minun jalkojen välissä oli paljon turvallisempi olla. Syödä nyt sentään uskallettiin ja kerjätäkin. Mutta kyllä oli pelottava schapendoes tuo Pilkku. Sehän olisi voinut vaikka syödä meidän pikkupojan yhdellä palasella. Pilkku, kun on varmaankin koiramaailman yksi kilteimmistä koirista, jonka en edes osaisi kuvitella tekevän kenellekään pahaa. Mutta on tuo Jojo tainnut pistää Aksun sen verran kuriin, että ilmeisesti kaikki schapendoesit ovat pelottavia. No me emme juurikaan ole käyneet koiravieraissa muutenkaan, jolloin toisen reviirille tuleminen on vaikeaa.

Joka tapauksessa treenejä ajatellen olemme hyvin kaukana minkäänlaisista kisoista, tuloksia emme tule varmaankaan saavuttamaan tänä vuonna, mutta olen ajatellut, että Aksu on täysi kakara ja jotenkin haluankin toisen antaa vielä olla luonnonlapsi vailla huolen häivää. Ehtiihän tässä vielä vaikka kuinka. Pääasia, että tulee tehtyä kaikkea monipuolisesti. Ja tosiaan alkaa tuo treenilista kaksin työskentelyssä täyttymään kokoajan. Jälkeä, esineruutua, noutoa jne. Kun sitä aikaa vielä olisi...

No huomenna perheemme lisääntyy jälleen, kun käymme pelastamassa Kyöstin ja Elviiran äidin ja yhden toisen kanan patatuomiosta. Enhän minä ajatellut kuin yhden kanan ottaa, mutta kai siinä sivussa menee kolmekin. Ja onhan nuo kunnon maatiaiskanoja, Savitaipaleen kantaa jokainen. Sitä vaan saa sitten ihmetellä mitä me teemme kaikilla niillä munilla. Parhaillaan niitä, kun tulee muna per päivä, kuten nyt Elviiralla. Eli 21 munaa viikossa. Taitaa ystävät saada meiltä tulevaisuudessa lahjoja. Kuka sitä vastustaisi tuoreita kotiruualla ruokittujen lemmikkikanojen munia.