Meillä jäljet on ollut ihan puuhastelua.
Kasvattaja näytti kolmikuisena miten makkarajälkeä askel askeleelta tehdään, hienosti tuo meni nenä kiinni. Taisi pienenä olla herralla vähemmän vauhtia. Pariin otteeseen sitä pentuna tuli jossain väleissä tullut tehtyä, mutta ei juurikaan.

No sitten tuolla kurssilla kokeiltiin tuota verijälkeä. Maassa roikottelin mukanani lihanpalasta ja Aksu "ajoi" jäljen. Ideana oli, että koira sai itse tehdä rauhassa töitä oman vauhdin mukaan. Se oli aika kamalaa, maasto oli metsäpolkua, jälki puolipyöreä. Paikalla oli kävelijöitä, joten hakukoirani joko juoksi innolla jäljellä nenä maassa ja kuullessaan ääniä vaihtoi ilmavainulle. Jolloin jouduin rauhoittamaan herran ja aloittamaan alusta. Välillä liina sotkeutui, jolloin se esti Aksun etenemisen ja siinä tohinassa jälkikin katosi. Minä en pitänyt koko jutusta ja tämä jäi.

Saman tyylisesti sitten teimme kesällä ilman välinameja jälkeä, kun Ilkka näytti meille laahausjäljen. Eli jäljen alkuun laitettiin makkaraa ja lopussa tiivis purkki. Pari kolme kertaa sitä teimme, mutta en pitänyt siitä, että työskentely oli niin epäpuhdasta vaikka selvästi poika tiesi mitä piti tehdä. Tämän jäljen tekeminen jäi, kun ajattelin, että menemme sitten kurssille aloittamaan kaiken alusta.

Kerran oli pakko tehdä kokeeksi makkarajälki ja vauhtiahan siihen riitti. Jäi siinä suurin osa nameista syömättä, mutta nenä pysyi maassa. Huvittavinta oli se, että kakara ajoi myöhemmin päivällä saman jäljen kolmesti itsenäisesti. Joka kerta aloitti alusta ja muutaman namin malttoi syödä ja innokkaasti palasi kiertäen alkuun ja jatkoi ateriointia.