Palasimme eilen nelipäiväisiltä kasvattajapäiviltä. Kyllä niistä nautti vaikka rehellisyyden nimessä taisin hieman hermoilla liikaa tuon murkkuikäisen kakaran kanssa. Kyllä se sitten piippasikin, mutta lauantai meni onneksi hieman paremmin.

Tällä kertaa jutustelujen lomassa koirat sai tehdä kunnolla töitä. No viimeksi nuo oli kolmekuisia. Mutta silti Aksu tunnisti paikan jo matkan varrella. Olimme Raffen ja Onnin kanssa samassa mökissä. Tosin se ikävä puoli on, että Aksu ei siedä samanikäisiä uroksia. En olekaan kuullut tuon murisevan ennen saati sitten yrittävän tapella. Tosin mietin onko tuossa selässä sittenkin jotain, kun ne otti Remon kanssa torstaipäivällä kunnolla yhteen, jota ei ole koskaan ennen tapahtunut. Sama tapahtui Jäynän ja Neon kanssa kesken leikin, Aksu vinkaisi ja hermot meni. Onneksi molemmilla kerroilla palautui hyvin. Jäynän kanssa, kun ne on vielä hyviä kavereita. No pitää varata kuvausaika ja jälleen kerran viedä Aksu eläinlääkäriin. Ei paljon naurata.

No joka tapauksessa, sitä sitten pidettiin koiria erikseen, mutta onneksi paikalla oli Nepun 8-kuinen pentu Morrison. Sielunkumppani ja poikaystävä. Ei Aksu olekaan leikkinyt noin intensiivisesti kenenkään kanssa. Mistyn kanssa on hieman samanlaista, mutta kyllä nuo oli jotain ihan omaa luokkaa. Kai sitä kemiat toimi hyvin.

Oli sitä jännä katsoa niin Nepun pentueen menoa kuin tavata kolmea veljestä. Kovin oli Raffe ja Onni muuttunut. Kyllä noihin verrattuna Aksu näyttää kakaralta. Vaikkakin epävirallisissa missikisoissa Aksu voitti veljensä juuri miehekkään olemuksen vuoksi. No onhan tuolla raamit kohdallaan vaikka käytös on jotain muuta. Tosin kehässä ja valokuvauksessa ei koira voi paremmin toimia, kyllä minä olin ylpeä! Voi itku sentään kun testostereonit jylläsi. Kävimme pari kertaa pesullakin. Ilmeisesti Liinun kiima ja koirajoukko piti murkun ylikierroksilla.

Hakutreenit meni sitten penkin alle, kaksi ensimmäistä ihan ok, mutta toisella kun maalimiestä haukuttiin kymmenen sarja niin Aksu lopetti haukkumisen ja oli hämillään, kun palkkaa ei tullut. Lähti pois, mitä ei ole ikinä ennen tehnyt, mutta palasi. Parin jälkeen huusimme jo, että palkkaa se koira. No okei, tuo olisi vielä. Mutta seuraavalla maalimiehellä Aksu löysi maalimiehen ihan hyvin, haukkui pari varovaista kertaa ja kun palkkaa ei tullut lähti menemään. Uudelleen lähetyksessä kiersi maalimiehen jonkun matkan päästä ja tuli takaisin. Lopulta Aksu ei edes suostunut menemään paikalle ei edes maalimiehen huutaessa. Vasta sitten, kun otettiin haamu juttu toimi. Kyllä minua kiukutti ja harmittaa vieläkin. Täytyy palata roimasti taaksepäin. No oma moka, mitäs edellisen kerran menin sekoittamaan toisen pään ja olisi pitänyt tajuta ottaa haamu neljänneksi, kun kolmas meni epävarmaksi. Ei kai tuo tuosta pilalle mene.

Muita lajeja siellä oli tuo missikisa, jossa tosiaan oltiin veljeskunnan komein, juoksukilpailussa sijoituttiin toiseksi. Neppu oli omaa luokkaansa, mutta minulle ei Aksun sijoitus ollut yllätys, sen verran sen juoksun ja nopeuden tuntee. Makkaransyömisessä ei pään kastaminen juuri haitannut tosin vauhti ei riittänyt kuin neljännelle sijalle. Kentällä tokoiltiin ja leikittiin. Kävimme hieman ottamassa aivonvirkistystä esineruudulla ja tolpan kiertämisellä. Esineruudussa hienosti kävi hakemassa lelun ja oli innoissaan revittelemässä. Taidammekin alkaa treenata tuota eteenpäinmenoa enemmänkin. Ei minua tuo tokoilu kiinnosta, aloluokasta on hallinnan vuoksi ihan hyvä hakea se koulari, mutta minun taidoillani tuskin sitä sen paremmin menestyisikään. Minun hermoni ja kiinnostus ei pilkun viilaamiseen riitä. Mutta paikallamakuusta olin erittäin tyytyväinen. Se ikävä oli, että en uskaltanut luottaa koiraani, joten menin vain niin pitkälle kuin hihna riitti. Hienosti herra jaksoi rivissä n. kaksi minuuttia, tosin lopussa hieman piippasi ja minä hölmö menin piippauksen aikana takaisin. Toivottavasti nyt ei yhdistä asioita päässään väärin. Mutta viimeksi kotona laitoin Aksun makaamaan ja kävin sisällä hakemassa lelun ja ei tuo hämääntynyt lainkaan vaikka katosinkin jonnekin. Agilityssä putkeen meno oli yllättävän hankalaa vaikka kyllähän jossakin vaiheessa lamppu syttyi ja Aksukin tajusi mitä tässä ollaan tekemässä. Esteet sujuikin varsin mallikelvosti. Innostuinpa ottamaan kaksi estettä peräkkäin. Hienosti tuo hyppäsi. Mutta ei meistä siltikään tule agiharrastajia. Paikalla oli matala A-este, kovin Aksu sitä aristeli, mutta parin toiston jälkeen alkoi luottaa. Noista telineistä meille tulee vielä tahtojen taistelu.

Ehkä meillä on vielä jossain vaiheessa hormoonien tasaantuessa toivoa. Joulun välipäivinä ajattelin tuon leikata. Silloin on kuivaa ja treeneistä muutoinkin taukoa. Saa rauhassa sairastaa. Leikkitreeneissä saimme hyviä neuvoja rauhoittumiseen ja lelulla treenaamiseen. Monessa olin samaa mieltä, mutta en edelleen aio ottaa fyysisiä pakotteita Aksulle, pitänee vain olla tiukempi ja vaatia koiralta enemmän. Kotona sitä ei tarvitse, mutta treenikentällä hallinta on vaikeaa. Tosin Aksun keskittymiskyky on siellä huomattavasti heikompi.

Muutoin sitä aika menikin seurustellessa ja kuulumisten vaihdossa. Kyllä tuollaiset päivät ovat ihan omaa luokkaansa. Täytyy vain kiittää Minnaa, että jaksaa järjestää meille kaikille näin upeat ja onnistuneet päivät!