Aksu pääsi ensimmäisen kerran varsinaisesti töihin. Ja se tosiaan taisi tietää sen. Sen verran tarmokkaaksi vahtikoiraksi tuo osoittautui, että mietin jo onkohan Aksu ollut aiemmassa elämässään virallisestikin vartijahommissa. Tosin tässä ulkokuoressakin kakara saattaisi pärjätä hyvin, sitä kun minulle jäisi hyvin aikaa soittaa poliisille, kun rosvot makaa maassa naurusta ulvoen.

Jotenkin kun, en välttämättä tuntenut itseäni kovinkaan turvalliseksi ellei minulla olisi ollut Remoa mukana. Kyllä se jotenkin suuri kokoinen koira tuo turvallisuudentunteen, etenkin, kun on yksin keskellä pimeyttä ja hiljaisuutta, tietäen, että ympärillä on jotakin varastettavankin arvoista. Vaikka tiedä tuosta hullusta kuinka oikeaoppisesti se olisi oikeassa tilanteessa tehnyt. Mutta ainakin nyt tuli selväksi, että meidän vuorolla ei mikään jäänyt huomaamatta. Olihan se "kiva", että kakara ilmoitti haukkuen ja muristen (se tosiaan osaa murista) jokaisesta lenkkeilijästä, pyöräilijästä ja koiranulkoiluttajasta erikseen. Jännä juttu, että ei mennyt tervehtimään, olisin voinut vaikka vannoa sen edes yrittävän mennä ihmisten luo, mutta niin se vain jäi vielä nurmikkoalueelle.

Mutta "hauskuus" loppui siinä jossain vaiheessa, kun jokaisesta uudesta linnunäänestä, kalan molskahduksesta ja pienimmästä rasahduksestakin piti ilmoittaa. Että hiljaisuuteen mahtuu monenlaista uhkaavaa ääntä, koiran korva on tosiaan paljon tarkempi kuin ihmisen. Ja kun ei se riittänyt, että tämä meidän pikku sittiäinen (jolla tosin ääni on siitä kuuluvimmasta päästä) alkoi haukkua vaan silloin yhtyi vanhus mukaan ja koko tienoo raikui. Jotenkin tuo järvi vielä kantoi ääntä oikein hyvin. Onneksi emme olleet ihan asutusalueella ja onneksi noilla on sen verran älliä päässä, että tajuaa lopettaa ensimmäisestä komennuksesta, jos ei aina siitä niin ainakin toisesta.

Luultavasti lisää hauskuutta työskentelyyn toi se, että minä nousin kutsumaan ja kun koirat tottelivat niin annoin makkaraa. Pitihän sitä itsekin vainoharhaisena tarkastaa, että ihanko oikeasti kaikki on ok. Arvatkaapa kuka tämän oivaltaessaan oli vieläkin työintoisempi. Tosin siinä vaiheessa, jostakin syystä koirat joutuivat naruun (vain vähäksi aikaa) ja minä laitoin radion päälle. Ilmeisesti vihje meni jakeluun ja yön viimeisinä tunteina Aksu tyytyi vain ilmoittamaan kahdella matalalla haukahduksella, jos ihan oikeasti jossakin joku ääni kuului. Ja pystyi Aksu nukkumaankin, ainakin pari kertaa. Pimeys tekee tepposensa, mutta vaikka Aksusta tulikin epäluuloinen ja pelokkaampi niin arkuutta en minä nähnyt eikä se vaikuttanut millään tavalla toisen työkykyyn. Päinvastoin, luulen, että kakaralla oli hauskaa. Sen verran turhantärkeältä tuon touhu välillä vaikutti.

Mutta kaikesta huolimatta, emme ole vaihtamassa alaa. Olen kyllä kuullut, että on niitä joitakin bortsuja, jotka suojelukokeessakin ovat pärjänneet, mutta minä en tunne suurta kutsumusta sitä alaa kohtaan. Jos tuntisinkin niin luulen, että ei minussa sen verran masokismia löydy, että menisin pikkuiseni kanssa naurettavaksi. En vaikka ihan oikeasti voisin kuvitellakin sen pärjäävän edes jollakin tasolla. Eikä minulla ole hinkua vartiointityöhönkään, kyllä meidän ura on jossakin ihan muualla.