Meillä on sopeutumisvaihe meneillään.

Aksu yrittää miettiä onko se lintu vai kala. Ei oikein ymmärrä sisäistä muutostaan ja hakee selkeästi tukea minusta. Minä puolestaan sopeudun siihen, että Aksu hakee tukea minusta ja ei ole Wagnerin kaltainen sika.

Juu, ilmeisesti hormonit ovat tehonneet. Tänään Miska totesi lenkillä, että Aksusta on tullut koira. On kuulemma lempeä katse ja se haluaa leikkiä silloin, kun Miskakin. Eikä herra kyllä kauhkonut hajujen perään samaan tahtiin, totteli kun sanottiin. Kotona on hankalinta, kun Aksu ei mene ovista ennen kuin minä, kyselee lupaa automaattisesti. Sitä kun on aiemmin joutunut muistuttelemaan hommasta joka toinen kerta.

Nyt vaan kun oppii tottumaan siihen, että Aksu tosiaan hakee kontaktia ja kyselee lupaa tekemisiin niin tästähän elämästä voisi alkaa nauttia. Ja tuo olemus, miten tuosta nöyrä on tullut eikä terhakas kakarani. Minä luulen, että Aksu ei sitten loppuviimein ole niin kova vaan sillä on tuo miehinen fogus ollut vaan niin suuri. Loppuviimein se on melko pehmeä tapaus kun perin pohjin ajattelee.

Vielä ei olla tokokentillä käyty. Pitäisi kai ryhdistäytyä sen suhteen. Jos ne ei olisi enää niin kamalia koitoksia.