Sunnuntaina me pidimme varmastikin ansaitun treenitauon ja suuntasimme Leevin luokan intiaanijuhlaan.

Aksu oli aivan innoissaan, kun näki Rosendalhin rannan täynnä lapsia, koiria ja kaikenlaisia kojuja. Voihan olla, että kakara muisti viime vuotisen urakan. Minä olin jo aivan varma, että näinköhän se piikki mitään on toiminut, kun koira vetää ja haukkuu komentaen innokkaasti.

Ensimmäisenä meitä tuli vastaan Laura, Aksun vannoutunut idoli neljänneltä luokalta. Sinne ne painuivat menemään. Muutamien ohjeistuksien mukaan. Jälkikäteen tosin olisi ollut järkevää ensin antaa Aksun tutustua paikkaan ja rauhoittua, mutta kuulemma oli vauhdikasta menoa.

Nätisti loppu viimein herra oli, kyllä käyttäytymisessä etenkin toisten koirien suhteen on tapahtunut suuri muutos.  Paikalla ei ollut kuin pari pikku koiraa, yhden samanikäisen pinseriuroksen kanssa Aksu hieman tutustuikin, hieman aluksi oli isoa poikaa olemuksessa, mutta pehmeni huomattavasti, kun annoin luvan tutustua ja juttelin omistajan kanssa. Koko eron takia nuuhkimiseksi tämä jäi ja kun lähdin niin Aksu totteli kauniisti. Aivan, kuin erään toisen bichonin kanssa, joka pääsi nuuhkimaan meitä salaa, minä kutsuin Aksua pois ja ihmettelin, miksi herra peruutti varovasti. No ilmeisesti toisen eleet oli sen verran uhkaavat, että Aksu tiesi toisen reagtion. Nimittäin tuo pikku nappula alkoi meidän lähtiessä ärhennellä kunnolla, onneksi oli tytöllä koirasta kunnon ote, ettei sattunut mitään.

Miskan luokkalainen Irja, toinen Aksun vanhoista ystävistä juoksutti Aksua jokusen ajan ympäri aluetta. Kivaa heillä oli ollut ja nyt kun Aksu tunsi paikan ei se ollut vetänyt ja huutanut juurikaan. Kyllä Aksu oli elementissään, kun joka puolella oli lapsia, jotka silittelivät ja halasivat.