Me olemme totutelleet uuteen elämäämme, Aksun kanssa on nykyään tosi upea elää. Uhoilut, hihnassa vetämiset, dominointi ja ylikierrokset ovat historiaa. Nyt herra itsekin on tottunut uuteen sisäiseen muutokseen eikä herra pelkää varjoaan tai anele lupaa hengittää. Muutamia huonoja tapoja tietty on jäänyt, mutta niistä en ole huolissani. Meillä on kivaa. Tosin varjopuolena on, että Remo on mennyt sekaisin. Aksu kun luopui suosiolla vallastaan niin vanhuksella meni pasmat sekaisin ja nyt sitten meille näytetään mieltä tuhoamalla poltettavia roskia.  

Mutta tärkeimpään, eilen oli pissakontrollin aika. No Aksun tuntien ei sitä eläinlääkäriltä tyhjin käsin tulla eli herra on sitten jostain saanut itselleen runsaasti kalsiumoksalaattikiteitä.

Kalsiumoksalaattikiteitä ei voi hoitaa liotushoidolla vaan ne on yleensä poistettava leikkauksella, jonka jälkeen erityisruokavalio, joka ennaltaehkäisee uusia kiteitä, eli meidän kastraatio onkin jo syksyllä, jossa sitten otetaan nuo kiteetkin pois. No nyt me olemme erikoisruokavaliodieetillä ja hapatuksella neljä viikkoa ja sen jälkeen kontrolli. Vaiva on yleensä elinikäinen ja kiteet voi tulla uudestaan, mutta eläinlääkäri tosin sanoi, että hän epäilee tämänkin johtuvan hormoneista, jolloin vaiva voi poistua kastraation jälkeen.

Parasta tässä on se, että Aksu ei ainakaan minun tietääkseni ole kipeä, ainakaan oireita ei näy vaan kerrankin olemme ajoissa liikkeellä. Selkävaivojen yhteydessähän tehtiin terveystarkastus, jossa otettiin pissanäyte ja kun sen bh oli korkea niin otettiin kontrolli, jolloin kiteet on näkyvissä. Varsinaista syytä kiteiden muodostukseen ei pitäisi olla, Aksu juo hyvin, sillä ei ollut tulehdusta ja syö laadukasta ruokaa, mutta sitten löysin netistä vastauksen:

"Virtsakivet ovat koirilla elintasosairaus. Vaikka kaikkia syitä kivien syntyyn ei tiedetäkään, ovat merkittävimpiä syitä mm. vähäinen liikunta, lihavuus ja ruokintavirheet, mm. halpojen viljapohjaisten kuivamuonien korkea magnesiumpitoisuus on yksi tekijä."

Tosin tällä kertaa en millään haluaisi peiliin katsoa, ehkä me voisimme liikkua enemmän... Kaikkea tuolle voi sattua, tämä nyt onneksi on vielä melko helppo sairaus, erityisruokavaliota on helppo noudattaa ja nameina voi käyttää naudanlihaa. Vielä ei selkälausunnot olleet saapuneet, en edes uskalla ajatella mitä niistä sanotaan. Tosin yksi tuossa epäili, että selässä olisi luupiikkejä. No se on seuraava tarina sitten.