Treenasimme jälleen Sääksjärvellä.

Suunnitelmissa oli ottaa haukunavaus ja kolme maalimiestä. Aksu oli metsään tullessa intoa täynnä, kuten aina. Odottelimme metsänreunalla silitellen ja rauha sanaa toistaen. Hienosti herra jaksoi, selkeästi näki, että odotus ja minun rauhoittaminen patoutti ja teki hyvää.

Nenänavausta ei aiemmin olla otettu ja kun Aksu sai olla vapaana niin se painoi suoraa ohi kohti keskilinjaa. Maasto on aivan liian tuttu. Pyysin koiraa palaamaan ja sanoin katso mikä täällä on. Löytö olikin aika mahtava, tuli kunnon haukut.

Varsinaiset maalimiehet olivat tällä kertaa taas kauempana keskilinjasta, mutta ei kuitenkaan hirmu vaikeita. Hienosti Aksu käytti nenäänsä ja eteni maalimiehelle. Haukku irtosi ihan ok. Täydellinen se ei ole, äänestä kuulee epävarmuus, mutta ongelmaa ei ole.

Kolmannella maalimiehellä minulle tuli kämmi, pyysin lähetyksessä istumaan Aksun siinä vaiheessa, kun se oli jo hajun saanut ja eikä Aksu kyennyt tottelemaan. Nyt lopetamme istuttamisen ja lähetän Aksun vauhdista. Samoin Aksu kiersi maalimiestä pari kertaa, ihan kuin maassa olisi ollut jotakin mielenkiintoisempaa. Mutta hienosti jätkä muisti mitä ollaan tekemässä ja aloitti ilmaisun.

Tästä on ihan hyvä jatkaa ja pikkuhiljaa vaikeuttaa niin etsinnän kuin ilmaisun myötä. Nyt taisi 15 haukkua olla maksimi.