Parin viikon ajan olemme Aksun kanssa hionneet tottelevaisuuttamme kuntoon. Viikottain Nuutisen Jossun ja nyt viikonloppuna Kortteen Merjan ohjauksessa. Tosin pienenä ikävänä esteenä tälle on ollut pojan terveys. Virtsakiteet uusivat ja selkä meni sillä seurauksella jumiin. Nyt onneksi alkaa poika olla parempi, mutta ajoitus ei olisi voinut olla yhtään parempi. Nimittäin varattuja kursseja ei voinut siirtääkään, mutta ollaan menty sillä pohjalla, että pääasia on, että se hihnan toinen pää oppii toimimaan oikein ja yhteinen tapa toimia löytyy. Ja pikkuhiljaahan se sieltä on hioutumassa oikeaksi.

Palkkaus on muutettu täysin patukalle ja siinä oli sekä minulle, että pojalle opettelemista. Puoli vuotta sitten Aksuhan ei kyennyt tekemään mitään nähdessään patukan tai tietäessään, että minulla on nameja, joten siihen nähden edistys on mieletön.

Tosin omaa kuivaruokaa käytän erillisissä pitkäkestoisissa kontaktiharjoittelussa välipalkkauksena, jolloin nami vahvistaa kehua, mutta ei keskeytä suoritusta,  paikallamakuussa, jossa vietin nostaminen ei ole suotavaa sekä leikin lopetuksessa, jolloin patukasta luopumisesta ei muodostu painetta. 

Patukka on tällä hetkellä vyössä vyötärölläni, pikkuhiljaa hiivutan sen takataskuun. Patukan saa vain vapaakäskyllä. Toinen patukka minulla on takataskussa ja käytän sitä satunnaisesti. Aksu kun tuntuu kyllästyvän leikkimiseen helposti ja joskus oikein hyvän suorituksen jälkeen on kahden lelun leikki paikallaan. Tärkein osa-alue on Aksulla varmaankin vaatiminen. Aksulla on paha tapa tehdä töitä vain silloin, kun sille sopii vaikka se osaisikin. Se kitketään nyt pois. Minkäänasteista sikailua, tehtävien välttämistä, haukkumista ei sille sallita. Se on poskiparroista kiinni ja puhuttelu ja liikkeen uudelleen toisto ja onnistuneesta suorituksesta hyvät kehut.    

Samoin kontaktia nyt harjoittelemme säännöllisesti, sen osalta vielä täytyy tekniikkaa hieman tarkastella, nyt vaikuttaisi kaikkein parhaiten toimivan se, että vaadin kontaktia ja jos pää kääntyy niin sanon tiukan ei ja kehun. Meillä oli naru käytössä, mutta en kokenut sitä omakseni. Tosin tässä pitää vain tehdä kovasti töitä eri ympäristössä.

Minulla tässä on eniten oppimista. Käskyjen äänen paino tällä erää on tärkein. Samoin johdonmukainen ohjeiden noudattaminen ja koiran toiminnan seuraaminen. Meillä on melkoisesti oppimista ennenkuin Aksu oppii mitä minä haluan ja mikä meidän treenilinja on. Mutta olen toiveikas, nyt alkaa palikat olla kohdallaan ja kun vain treenit kirjoittaa ylös etukäteen ja noudattaa sitä niin hyvä.

Paljonhan tuolla edistystä on tapahtunut. Suurin ihmetys minulla oli, kun pystyin pitämään Aksua kentällä vapaana muiden ihmisten läsnäollessa ja keskustelemaan ohjaajan kanssa rauhassa ja Aksu sieti tilanteen eikä poistunut läheltäni. Se ei hauku ja vedä meidän lähestyessä kentälle, mutta edelleen väistelyä ja sitä, että esim. perusasentoa ei tehdä kunnolla tapahtuu. Mutta kahden minuutin paikallamakuu onnistui erittäin hyvin. Aksu näyttää nykyään palautuvan paineesta ja pääsee yli vaikeista tilanteista, joista se on aiemmin lukkiutunut. Se ei komenna minua kentällä ja kun tiukasti komennan se parantaa suoritustaan, joka oli äärimmäisen hyvä huomata. Aksu pääsääntöisesti tekee työnsä hyvällä motivaatiolla ja ennenkaikkea meidän suhde on tästä parantunut, mutta se väsyy kovin nopeasti. Toisaalta minä vaadin siltä paljon uudenlaista käyttäytymistä, mutta selkä myös vaivaa jonkinverran. Hypyt ja maahankäskyttämiset ovat nyt pääosin täysin pannassa.

Nyt vain paljon toistoja, johdonmukaista treeniä niin eiköhän me lukostamme päästä ja tottiskin joskus taas tulee kivaksi jutuksi eikä siksi, että saan arpoa, mikä fiilis pojalla milläkin kerralla on.