No, joo. Tulipa sitten todistettua, että vaikka kuinka ohjeistat lastasi maalimiehenä olosta ja vaikka kuinka katsot tuulensuunnat, sopivat paikat jne. kaikki ei välttämättä toimi niin kuin pitää. Ei ainakaan meillä. Taidan olla aika mestari löytämään kaikki mahdolliset hankaluudet. Ainakin tällä kertaa.

Ok, Aksu kyllä näki, että ruokakuppi lähtee, mutta ei nähnyt sitä minne. Siellä se kakara painoi välillä kuono maassa ja välillä ilmassa, aivan selvästi haistoi minne mentiin. Tosin ei se tainnut osata päättää seuratako jalanjälkiä vai ilmavainua. Mieletön veto päällä ja sitten tyhmyyksissäni ajattelin, että pidetäänhän niitä hakukoiriakin vapaana ja päästi pennun menemään.

Kaikki varmaan olisi mennyt hyvin, ellei kerran vuodessa vierailulle saapuva siiliherramme olisi juuri saapunut paikalle. Siinä kuule unohtui ruuat ja työt, kun siiliä piti mennä tapaamaan. Eikä se mitään olisin saanut varmasti ohjattua koiran työhön, mutta kun tuo maalimieskin näki siilin ja hihkaisi ilosta kato äiti siili! Just joo. No muistihan koira mitä oli tekemässä meni kauniisti hakemaan paljastuneelta maalimieheltä ruuan, joka jo oli unohtanut kaiken, jota olin neuvonut ja niin maalimiehemme jätti ruokakipon maahan ja meni siiliä tapaamaan. Jaa, että mihin jäikään kehut, silitykset?

Enkä mä oikein enää tienny olisiko pitänyt sättiä poikaa vain vaan pyöritellä päätänsä. Näillä eväillä taidammekin keskittyä aikuisiin maalimiehiin ja tuntemattomiin paikkoihin tai sitten ihan suosiolla jälkiharjoituksiin. Sitä kun voi tehdä yksinkin ja en ainakaan heti keksi näin paljon muuttuvia tekijöitä.