Luin eilen John Groganin kirjan Marley ja minä. Se on kyllä aivan ehdoton jokaiselle koiran omistajalle. Harvoin olen naurannut niin paljon. Kirja on lohdutukseksi niille, joiden koirat eivät aivan käyttäydy toivotulla tavalla ja muillekin se käy oivana esimerkkinä siitä miten asiat voisi olla!

John siteeraakin koiraansa maailman kauheimmaksi koiraksi. Ja täytyy sanoa, että minulla ei ollut aavistustakaan, että 45 kiloinen labradorinnoutaja voisi olla tuollainen rakastettavissa ja osaavissa käsissä.

Tässä pari otetta kirjasta:

Kouluttaessa:
"Tule, poika!" Kannustin, "Tule, tule!" Ja sehän tuli. Se porhalsi suoraan minua kohti. "Hidasta poika." Se paineli täyttä höyryä eteenpäin. "Hidasta" Marleyn naamalla oli tyhjä, mielipuolinen ilme, ja juuri ennen törmäystä tajusin pilotin poistuneen ohjaamosta. Se oli yhden koiran joukkoryntäys. Ehdin huutaa vielä yhden komennon: "SEIS!" karjaisin. Muksi! Marley törmäsi minuun vauhtia hidastamatta, ja lennähdin taaksepäin ja mätkähdin selälleni maahan. Kun avasin silmäni muutamaa sekunttia myöhemmin, Marley makasi rintani päällä ja nuoli kiihkeästi kasvojani.

Yksinjäädessä:
Marley seisoi ja läähätti paniikissa, tassut ja suu veressä. Joka paikka oli täynnä karvoja, aivan kuin ne olisivat ukkosen pelästyttäminä pöllähtäneet suoraan ilmaan koiran turkista. Vahingot olivat pahemmat kuin koskaan aikaisemmin, se jo kertoo paljon se. Kokonainen seinä oli revitty auki, tuhottu niin, että vain runkopuut olivat jäljellä. Joka paikassa oli laastia ja puunsäleitä ja vääntyneitä nauloja. Sähköjohdot olivat paljaina. Lattia ja seinät olivat veren tahrimat. Huone näytti kirjaimellisesti siltä, kuin siellä olisi tehty haulikkoitsemurha.

Hoidossa haettaessa:
" Niinkö... Ei kai?... Suoraan liikenteen sekaanko?... Et kai sentään loukannut itseäsi?... Luojan kiitos... Kyllä minäkin olisin kirkunut... Mitä? Kenkäsi?... Voi ei! Käsilaukunkin?... Maksamme tietysti korjaukset.... Ai mitään ei jäänyt jäljelle?... Tietysti ostamme uudet, se on vähintä mitä voimme tehdä... Ja teki mitä?.... Märkään sementtiin, niinkö sanoit? Millähän todennäköisyydellä sellaistakin voi yleensä sattua?
Ja sitä rataa keskustelu jatkui.

Ja silti tuhansien dollareiden vahingoista huolimatta he rakastivat koiraansa, olisinkohan minä kyennyt siihen?