Tänään taas töistä tullessa laskin rauhallisesti kymmeneen ja ihmettelin, miten ihmeessä Aksu kykenee kaikkeen tähän.

1. Lattialle oli tullut pitkästä aikaa pisut, jotka herra kyllä oli ystävällisesti peittänyt päivän lehdellä. No en kai sitä sen tarkemmin olisi halunutkaan lukea.

2. Seuraavaksi huomasin, että kalliit luomuomenat olivat tainneet maistua, miksi juuri ne, kun ulkomaisia golden omenia oli vieressä.

3. Leipänälkäkin oli iskenyt ja perinteisesti kurkku oli järsitty, kuka sen aina jättääkään keittiön pöydälle?

4. Uunin päälläkin oli käyty, muutoin en voi selittää miten puolikas kissanraksupussi oli aarrekammiossa (lue kopissa). Joko herra osaa hyppiä yli metrin korkuiselle uunin päälle tai Remo on ystävällisesti avittanut tapojensa vastaisesti. Taitaa olla masu täynnä, kun viereiset omat raksut eivät sitten olleet kelvanneet. Hei haloo, puoli kiloa maistuvia, rasvaisia kissanraksuja! Ei taida herra tänään syödä iltapalaa.

5. Itsetuhoisuutta jälleen löytyy. Leipälaatikon päälle jättämäni avaamaton purkkapussi kuului myös aarteisiin, luojan kiitos edelleen avaamattomana, mutta hyvin pureskeltuna. Enhän minä voinut käsittää miten niin korkealle koira voi yltääkään.

6. Lammas on viimein teurastettu, siitä merkkinä sisälmykset ympäri asuntoa. Onneksi sentään oli lelusta kyse tällä kertaa.

Ihan oikeasti, miten Aksu pystyy keksimään aina uutta jekkua minulle? Kai sitä oikeasti pitäisi alkaa rakentamaan porttia olohuoneen ja keittiön väliin. Tuntuu vain niin tylsältä. Nyt oikeasti tajuan, kuinka helpolla pääsin Remon kanssa.

Tai perun sanani. Yksi vuotiaana Remolla oli kenkäneuroosi. Se pääsi kerran salaa eteiseen ja jostain kummasta minun kengät oli sisäpuolelta täysin järsitty. Ulospäin niihin ei ollut tullut mitään jälkiä. Samoin Remolla oli muovipussi-into. Se nyt sitten tuli sillä esiin, kun olin laittanut n. 2 metrin korkeuteen serkultani saaman muovipussin. Muovipussi sisältöineen oli riekaleina lattialla kotiin tullessa. Ei se mitään, jos sisältö olisi ollut rahalla korvattavissa. Mutta se kun sisälsi suvun perinnekastemekon.

Niin, että näissä mittakaavoissa, ehkä minulla on varaa menettää pari omenaa ja kurkkua. Toivottavasti tämä vain jää pikku hiljaa tähän.

Mutta pahaa pelkään, että Aksun kekseliäisyys on vasta puhkeamassa.