Ei luojan kiitos kirjaimellisesti vaikka luulen senkin Aksulta sujuvan helposti.

Minä sitten päätin ottaa kotona "kovat" otteet käyttöön asenteella ja sinähän pidät turpas kiinni. Jos ei tottele kieltoa, niin murisen näyttäen hampaani (minä kun uskon näihin koirien eleisiin vaikka joskus se tuntuukin enemmän hullulta kuin järkevältä ihmistoiminnalta) ja kumarrun uhkaavasti Aksun päälle. Jos silloinkaan ei tottele niin ajan Aksun pois tönäisemällä.

Tuntuu itsestä hieman liioittelulta ja julmalta tuollaiselle pennulle. Mutta eipä Aksussa ole minkäännäköistä pelokkuutta tai liiallista alistumista. Päin vastoin se on kuin pahainen kakara, joka vaan toteaa okei, okei totellaan ettet hermojas menetä. Ihan kuin se nakkelisi niskoja ja toteaa, että jaa tämmöinen tällä kertaa. Saas nähdä miten toimii. Parin kerran jälkeen ei minun tarvinnut kuin kohottaa ryhtiäni niin tajuttiin koko asia.

Onkohan mitään tapaa mikä olisi liian ankaraa tuolle kakaralle, no en minä lähde pieksemään tuota, mutta jotenkin aavistelen, että siitäkin se vain halveksisi minua ja järkeä käyttäen välttelisi. Mutta toisaalta taas jos tuohon saa auktoriteetin toimimaan niin sitä ei edes kyseenalaisteta tai uhmitella vaan osoitetaan kunnioitusta.

Samalla sitten päätin, että kitketään nyt sitten nuo kaikki pahat tavat sitten kerralla, niin oman lepsuilun kuin Aksun rettelöinnin. En siis ole huomioinut Aksua kertaakaan, kun se hakeutuu silitettäväksi vaan olen itse kutsunut ja huomioinut silloin kun haluan vähintään yhtä monta kertaa. Ulos mentäessä olen tosissaan istuttanut jätkän odottamaan ja mennyt ovesta itse ulos rauhassa ja luvalla antanut sitten toisen kulkea. ( se on ihan mielettömän vaikeaa) Hassua on muuten katsoa Remoa tuossa rinnalla. Remollehan tuota ei ole koskaan opetettu, se on aina saanut ovista kulkea omaan tahtiin. Nyt tuo jätkä jököttää täysin rauhassa riittävän kaukana ja odottaa kiltisti omaa vuoroaan. Tässä taas nähdään koirien ero. Eipä pidä meillä paikkaansa se, että ei vanha koira uusia temppuja opi.

Samoin olen itse tietyllä äänen sävyllä komentanut joka kerta, kun Aksu tarraa pojan puntteihin kiinni. Viimeisen kerran ns. omin pojan jalat ja sanoin muutamaan kertaan painokkaasti minun. Sanallinen käsky toimii aina, joka on oikeastaan melkoisen ihme. Kai se on niin, että osaan käsitellä Aksua sittenkin paremmin, kuin tuota ylivilkasta poikaani.

Mutta jo päivän jälkeen näkee, että Aksu on selkeästi jopa tyytyväinen ojennukseen. Kai siinä on sitten hieman masokismiä. Kunhan nyt vain itse jaksaisi olla johdonmukainen. Sehän tässä yleensä suurin ongelma on.