Kävimme Inkan ja Raffe-veljen kanssa lenkillä Kaupissa. Raffehan oli se ensimmäinen koira, jolle Aksu ikinä on murissut. Minnan neuvojen mukaan kävimmekin sitten suosiolla hihnalenkillä. Autosta kun pois päästiin ja hihnaa laitettiin niin Aksu murisi heti Raffelle. Onneksi Raffe ei reagoinut toisen epävarmuuteen mitenkään.

No lähdimme kävelemään ja jokusen ajan jälkeen ei Aksuakaan vieraan uroksen läsnäolo häirinnyt. Oli muuten hauska huomata, että Aksun kanssa voi lenkkeillä jonkun toisen seurassa, emme moista ole tehneetkään. Puolen tunnin päästä päästimme koirat vaivihkaa vapaaksi ja hienosti nuo meni. Hieman alussa kutsuivat leikkiin toisiaan ja ajoivat takaa, mutta muutoin aika välinpitämätön Aksu oli toisista. Mikä oikeastaan oli ihan hyväkin. Pääasia, että sieti toista. Tälläisiä tapaamisia vaan pitäisi saada enemmän, mutta mistäs löytää tuollaisen uroksen, joka on riittävän itsevarma eikä lähde vastaamaan toisen epävarmuuteen.

Pitäisi varoa mitä toivoo. Eilen metsälenkillä ihmettelin onpas hiljaista, yleensä ainakin Aksu kulkee lähellä. Eikä kukaan tule kutsuessa. Molemmat koirat olivat meidän pihan edessä viistottain jättiläismäisen koiran edessä ja molemmat hyvin varautuneita. Huusin poikia ja Remo sentään tuli puoliväliin, mutta kun tämä meidän pieni sintti, joka ei ilmeisesti tajunnut, että toinen voi liiskata pelkällä tassunlyönnillä, ei liikahtanutkaan vaan alkoi murista niin eiköhän Remokin palanut asetelmiin. Toisen kerran kutsuessa sain pojat naruun, vähän aikaa odoteltiin paikoillaan, josko koiralle tulisi omistaja tai tuijotus loppuisi, että pääsisimme ohi, mutta loppu viimein vieraan koiran edelleen paikoillaan möllöttäessä kipitimme omalle pihalle ja pistin pojat sisälle ja huokaisin syvään.