Olemme ottaneet Aksun kanssa itsehillintätreenejä.

Treenien yhteydessä olemme jutelleet niitä näitä toisten kanssa siten, että Aksuun ei kiinnitetä mitään huomiota. Tuo huutaa täyttä kurkkua ja on levoton, mutta pikkuhiljaa edetään. Sen olen oppinut, että kehua ei voi, komentaminen tai hihnan nykäisy kiihdyttää lisää. Joten me juttelemme niitä näitä ja kun Aksu on rauhallinen kehun hyvin hiljaisella pehmeällä äänellä toistaen rauha, hieno poika, taitava tekemättä sen enempää. Kun tilanne on selkeästi ohi kiinnitän ensimmäistä kertaa Aksuun kunnolla huomiota, kehun leikin hieman ja harjoitus on ohitse.

Tämän lisäksi olen silitellyt Aksua toistanut rauha-sanaa, näin yritän opettaa Aksulle ainakin oman käsitykseni mukaan laumavietillä sen käytöksen mitä itse arvostan.

Varsinaiset tottistelut otamme nyt tiiviin kaavan kautta. Pyrin pitämään tilanteen täysin hallinnassa, Aksun joko sivulla tai muutoin käskyn alla ja jätän keskustelut sikseen. Tänään otimme luoksepäästävyyden ja esittelyn. Se meni itse asiassa melko hyvin.

Muuta en oikein keksi tuon koiran kanssa, onhan se huutaminen ikävää ja vaatii hermoja, että osaa itse olla kieltämättä, mutta en usko, että kauaa me joudumme tätä tekemään.

Muutoin treenasimme tänään Pirkkalassa ihan lyhykäisiä seuraamisia. Ehkä itsekin varoin lauantain jälkeen, mikä motivaatiotaso Aksulla oli ja olihan se heikompi kuin aiemmin, mutta toisaalta emme me Pirkkalassa taas olla käytykään. Ehkä se tästä menee, kunhan Aksu taas oppii mitä minä haluan.

Seuraamiset meni siedettävällä tasolla. Janne antoi vinkkejä ja katsoi perästä. Järkyttävää poikittamista sivulla olossa, mutta se korjaantui toistojen myötä. Tiivis kontakti oli myös hieman kadoksissa, mutta sen saa korjattua. Itse saisin taas luottaa koiraan ja jättää katsomisen.

Ampumiseen Aksu ei leikin yhteydessä reagoinut, mikä se sentään oli hyvä juttu. Nyt vaan saamme vaikeuttaa noita treenejä.