jos sitä hieman kirjoittaisi mitä tässä on tullut tehtyä, vaikka blogi on ollut telakalla niin onneksi Aksu on sentään jotakin ollut tekemässä. Niin kotipihalla kuin maailmalla.

Hakutreenejä emme ole saaneet järjestetyksi, harmi. Tuossa viime viikolla otin omalla pihalla esinetreenin ihan leikkimielisesti, tajusihan Aksu mistä oli kyse, vaikka itse täytyisi aina muistaa, että tuo herra ei toistoja kestä. Kolmas kerta vei jo mielenkiinnon vaikka leikittiinkin. Niinhän se on näköjään tuolla aina. Mutta harjoituksia pitäisi toistaa joka päivä ja minä taas olen melko huono siinä.

Tokoiltu me ollaan maanantain pelastuskoirien porukassa, melko surkuhupaisia esityksiä meillä siellä on ollut. Kyllä tuo osaa, mutta motivaatio on hieman ollut hukassa. Sitä saa sitten hampaita kiristellä, kun liikkeet, jotka lenkillä ja kotona sujuu hyvin menee persiilleen kentällä. Onneksi lauantain bortsutreeneissä menee nyt hieman paremmin vaikka kyllähän sielläkin hapuilua on. Siellä huomasin, että en voi toisten koirien aikaan Aksua pitää vapaana, niin tuo ketale karkasi kentän toisessa laidassa olevan koiran perään, joten enää en edes viitsi ottaa riskejä, kyllä senkin aika vielä tulee, kun voin luottaa koiraani. Saan sentään paikassa kuin paikassa kerättyä motivaatiota sen verran, että muutamia pätkiä ja ihan hienoja juttuja saa tehtyä. Ja ei tuo ihan niin paha ole kuin alkukesästä, kyllä jotakin kehitystä on tapahtunut.

Olemmekin keskittyneet aika paljon leikkimiseen ja yrittäneet saada seuraamiseen innostusta patukalla. Jälkimmäinen on aivan onnetonta. Ei Aksu yksinkertaisesti kykene tulemaan edes sivulle ja jos vaadin lopettaa mielenkiinnon patukkaa kohtaan, kun menee sekaisin. Taidamme ottaa seuraamisen siltikin nameilla ja keskenkaiken leikkiä, jos se toimisi paremmin tai sitten opettelemme jollakin tasolla lelulla ensin kontaktia ja siitä vaatien enemmän. Tosi asia on kuitenkin se, että motivaatio vieraassa paikassa yleisön keskellä ei nouse riittävästi pelkillä nameilla. Kyllä tuo on hankala tapaus tai sitten minä vain en osaa, veikkaan molempia.

Mutta tänään tuntui ihan mukavalta mennä pikkuhukan treeneihin. Vitsi mikä jätkä, teki ihan täpöillä töitä koko tunnin ajan. Yritys hyvä kymmenen ja vielä toteutus päälle. Liikkeestä pysähtymiset toimi ihan ok ja extrana tänään oli käskytykset eli kun Aksu oli käskyn alla Taina huuteli käskyjä ja houkutteluja vähän matkan päästä. Mielettömän hienosti Aksu malttoi, mitä nyt seisoessa meni pari kertaa istumaan minun välipalkatessa, mutta ei kuitenkaan käskyihin reagoinut. Kyllä tuo osaa.

Samoin hieman erikoisempi treeni oli se, että Aksu oli käskyn alla istumassa ja minä hyörin ja pyörin pysähdellen ympärillä, tuli sitä hypittyäkin. Eikä Aksu edes yrittänyt lähteä. Ehkä tuo on tajunnut mitä paikka käsky todellisuudessa merkitsee. Toivottavasti. Paikallaan makuu ryhmässäkin onnistui vaikkakin matka ja aika oli lyhyempi. Luoksetulossa me olemme palanneet tänne käskyyn, minä kun sain kuulla, että pelastuspuolella kun luoksetulossa istutaan ensin eteen ja sitten sivulle. Me onnettomat olemme tietysti harjoitelleet suoraan sivulle ottoa. Hieman tuntuu tuo perusasento edelleen mennä tuon namitaskun kohtaan, nyt sentään on korjaantunut aika hyvin. Olen ottanut luoksetuloja sekä pakoon juoksulla, että perinteisellä käskytyksellä. Ideana on, että saamme vauhtia ja intoa, kun pikkuherra ei tiedä mitä on odotettavissa. Ja tämä on toiminut.

Hävetäkseni täytyy myöntää, että noutokapula on ollut täysin kesälomalla. Kauhulla otin tänään ensimmäisen noudon ja voi vitsi taitaa pitää paikkaansa sanonta, että lapset sisäistävät kesäloman aikana oppimansa. Näin meilläkin ilmeisesti on käynyt, tosin saisin hillitä noita toistoja jälleen kerran. Nyt vaan pitää saada epävarmuus pois ja intoa lisää. Ehkä jaottelen käskyn kolmeen osaan. 

Mutta vihdoinkin treenit, joista sai olla tyytyväinen. Niitä tässä on odoteltukin. No tuttu paikka, tuttu ohjaaja, tutut koirat, vaikkakin kuukausi oli taukoa.

No nyt sitten alkaa kiireinen syksy niin omien kuin poikienkin treenien suhteen. Huomenna alkaa rauniotreenit jatkokurssin muodossa. Sitten joku meni ahneuksissaan ilmoittautumaan jälkikurssille, jotka on tiistaisin ja vielä pari kertaa on tuo koirakoulun tokokurssi. Juu, sitten olisi nuo lauantain bortsutokoilut, oma hakuryhmä jossain välissä ja vielä pelastuskoirien tokoryhmä maanantaisin. No taitaa olla niin, että me käymme noilla kursseilla ja panostamme siihen ja sitten loput ajan ja energian mukaan. Tuolla jälkikurssilla on kuulemma melkoisen paljon kotitehtäviä.

Viikon päästä onkin sitten kasvattajapäivät, niitä onkin innolla odotettu, tosin into taitaa tällä hetkellä olla pakokauhun omaista. Nimittäin Aksun iloksi paikalla on kiimainen sukulainen. No täytyy toivoa, että homeopaattiset aineet ovat edes hieman hillinneet hormonitoimintaa tai nuo johtajuus ja rauhoittamistreenit hillinneet intoa. Viime yönä unissani jo hain Italiasta jotakin yrttiä, joka auttaa uroksia sietämään narttujen kiimaa. Harmi vain sellaista ihmelääkettä ei ole olemassa. Tainalta tänään kysyin viime hetken vinkkejä niin tyly vastaus oli, että voithan sinä kokeilla rauhoittaa koiraa, mutta tosiasia on, että kun hormonit hyrrää sille ei voi tehdä mitään. No silti aion yrittää tuon Jan Fennerin keinoa rauhoittaa ylikierroksilla oleva koira, jos se nyt toimisi tai sitten me yksinkertaisesti joudutaan naurunalaiseksi.

No ehkä sittenkin minun ei tarvitse hävetä pientä poikaani ainakaan ihan kamalasti. Minkäs tuolle mahtaa, ainakin kaikkea on yritetty. Onneksi paikalla ei tarvitse treenata sen ihmeemmin....