Niin se aika vain kului ja Aksu täytti tänään yhden vuoden!

Lauma sitten ehti juuri kotiutua juhlimaan. Juu, miten viikossa voikin itsetunto kohota taivaisiin. Ei se haittaisi, jos Aksu olisi arka tai epävarma. Mutta jokainen, joka tuntee tuon koiran, niin tietää, että päinvastoin herra tarvitsee nöyryyttä. Mutta mikäs siinä, ilmeisesti hoidossa ollaan viihdytty todella hyvin. Kaikkihan nuo on ollut kuin herran kukkarossa. Remo ja Aksu ovat päivät asuneet pihalla ja se näkyy ainakin Aksun turkissa. Kummassakaan ei edes näy, että ne ovat jossain olleet. Vaikka kyllä Aksu pyöri ja hyöri, kun haimme sen mökiltä ja tulimme kotiin.

Eilen kakara päätti alkaa kouluttaa poikaa uudelleen. Vitsi, että sitä loukkaannuttiin, kun kun otin niskavilloista kiinni, kaadoin lumihankeen ja vielä ajoin pois. Oikeastaan ensimmäisen kerran tuo hätääntyi ja alistui. Kai siihen vaikutti sekin, että olemme juuri olleet poissa. Mutta nyt sitten on kokeiltava tuota kolinapurkkia, jos se nyt jotain auttaisi. Tosin tänään pojan nukkuessa kaukosäädin putosi pään viereen kunnon kolinalla ja kyllä sitä viitsittiin katsoa. Kokeillaan nyt kuitenkin.

Tänään sitten sankari omi molemmat luut. Tuollainen pikku rääpäle vei tyylipuhtaasti luun koppiinsa ja jauhoi toista makaen toisen päällä. Sitten kun mies vei luun pois Aksu meni terhakkaasti perään ja otti luun itselleen. Kyllä sitten sitä loukkaannuttiin, kun luu annettiin Remolle. Ja toinen parka vain katsoi nappisilmillään, katso nyt mitä se tekee, kai sä säälit minua.

No jokatapauksessa, Aksun toinen vuosi alkaa treenatessa. Eilen katsoin mitä oltiin viikossa unohdettu ja yllätyin, kun treenit meni tosi hyvin. Tänään liikkeet jo meni tosi hyvin (minun mittapuussa). Johan tuosta sen verran innostui, että alkoi katsella ensimmäisiä kokeita. No joo, seisomiset valokuvauksessa oli mitä oli. Kai se oli vierasta, että minä menin sivuun kyykylleni enkä ollut edessä seisomassa. Tai sitten tuo on kaikkien valokuvaajien kauhu. Tuli sieltä muutama hyväkin kuva. Luminen tosin, mutta mallikelpoja. Täytyy jossain vaiheessa pistää jakeluun.

Aksun lahja sitten syntyi pari päivää etukäteen. Nimittäin olin sitten eilen katsomassa kaksi päivää vanhaa tipuamme. Se sitten tulee huhtikuussa! Ja voihan sitä olla, että niitä tulee kaksi, sillä maatiaisia syntyi kaksi, mutta sukupuoltahan ei vielä tiedä. Niitä nyt sitten lellitään ja tutustutetaan koiriin, jotta ei toinen saa sydänkohtausta meidän kauhukakarasta.

Kyllä sitä muuten tuntureilla vaeltaessa mietti, että on tasan tarkkaan viimeinen kerta, että me menemme lappiin ilman Aksua, se olisi rakastanut juosta pitkin poikin mäkeä. Ja voi sitä, kun katseli yhdenkin rotikan menoa, kun emäntä hiihti vieressä. Itku meinasi tulla. Ajatelkaa nyt kulkea luonnossa koko päivä ilman koiraa. No me otamme sen kiinni parin viikon päästä Kajaanissa, kun käymme katsomassa äippää ja sisaruksia. Samalla sitten tiedämme minkälaiset lonkat ja polvet kakaralla on. Lonkista en ole huolissani, mutta kyllä sitä huokaisee, kun nuo etujalat saa kuvattua. Aksu kun pitää tassujaan miten sattuu ja toinen jalka välillä istuessa väpättää.