Tänään sitten on yrittänyt pariin otteeseen treenata tuon palvovan Aksulin kanssa. Ihan oikeasti, tämä on jo huvittavaa. Nytkin herra istuu häntä heiluen upea kontakti ja pieni vinkuna aivan kiinni minussa. Hei mä olen tässä huomaatko.

Ensin otettiin haukkuja. Hienosti tuo kakara yhdistää. Minä istun purkki kädessä, annan namun ja odotan. Haukku, jee vihdoinkin joku arvostaa mun ääntäni. No Remo taas murjotti tapansa mukaan ja yritin kokeilla tajuaisiko tuo ukko. Kyllä se ensimmäinen namu kelpaa, sen jälkeen kärsivällisesti odotetaan ja kun mitään ei heru, jatketaan nukkumista. Joo, pitäisi jo uskoa, tuo koira on eläkkeellä ja treenaus on evvk.

Ulkona yritin noutoa. Siinä onkin paljon opettelemista. Pari viikkoa väliä ja kaikki on unohtunut. Hienosti mennään renkaan luo, mutta ai että se pitää tuodakin. En tasan anna sulle, viet sen vielä. Joten eiköhän palata juurille taas tässäkin.

Tokohypyt onnistui paljon paremmin. Tosin kun saisi toisen vielä pysymään seisomassa paikoillaan eikä tepastelemassa edes sitä paria askelta. Onneksi kakara sentään kääntyy minuun päin. Viimeiset kerrat onneksi sujui jo melko mallikelpoisesti.

Paras tulos tuli kuitenkin siitä, kun Aksu oli täyttä vauhtia juoksemassa naapuriin ja huusin paikka ja heti perään tänne. Kyllä sitä ällistyi, kun toinen pysähtyi ja tuli luokse. Minä, kun luulin, että tuossa kiihko vaiheessa ei kuulo enää toimi.

Jaaha nyt luovutettiin, Aksu kävi hieman moikkaamassa Remoa ja tuli huokaisten makaamaan tuohon vierelle. Olisikohan minun aika mennä jonnekin viikonloppuvierailulle?